Suomalaisen musiikin kärkinimiin kuuluneen Leevi and the Leavings -yhtyeen tiettävästi ainoa julkinen live-esiintyminen on nyt katsottavissa Ylen Areenassa.
Tallenne nähtiin syksyllä 2019 Lahden radio- ja tv-museo Mastolassa järjestetyssä Gösta Sundqvistin uran näyttelyssä. Leevi and the Leavingsien alkuperäisjäsenen Risto ”Rife” Paanasen kotiarkistoista löytynyt tallenne on live-esiintyminen vuoden 1981 suomen Euroviisujen alkukarsinnoista. Yhtye osallistui viisukarsintoihin kappaleella Sinisilmä Mansikkasuu, josta se ei kuitenkaan koskaan tehnyt studioversiota.
Esitys oli pitkään kadoksissa, sillä se näytettiin suorana vuonna 1981 ja vielä tuolloin kaikkia esityksiä ei arkistoitu mitenkään. Ylen mukaan kuvanauha oli 80-luvulla hyvin kallista ja siksi nauhat käytettiin usein uudelleen. Näin on luultavasti käynyt myös Leevi and the Leavingsin viralliselle esiintymisnauhalle.
Voit katsoa videon Yle Areenasta
Jatka lukemista
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan
Espoolainen Sludge-jyrä Earthblood julkaisi musiikkivideon ja EP:n Primal Fury!