Entisen Black Sabbath -legendan vaimon ja managerin Sharon Osbournen mukaan Ozzy Osbourne on työskennellyt uuden kappaleen parissa Elton Johnin kanssa.
Hän paljasti uutiset CBS-sarjansa ”The Talk” kuvauksissa, kun häneltä kysyttiin, mitä vuodelle 2020 on varastossa Ozzylle.
Sharon vastasi: ”Paljon hyviä asioita: Hyvinvointi, paluu takaisin bändinsä luo ja jatkaa sitä mitä hän rakastaa, eli olla kiertueella kiertää ja olla faniensa luona. Uutta musiikkia on tulossa ja se on niin hienoa. Hänen kaikki ystävänsä soittavat levyllä ja hän myös tekee kappaleen Eltonin kanssa – niin paljon hyvää.”
Uuden kappaleen odotetaan ilmestyvän Ozzyn tulevalle studioalbumille Ordinary Man, joka julkaistaan alkuvuodesta. Vaikka uuden albumin yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, Pimeyden Prinssi on julkaissut musiikkivideot kahdelle uudelle kappaleelle: Under The Graveyard ja Straight To Hell.
Ozzy joutui siirtämään vuoden 2019 kiertuettaan kahdesti, toipuessaan viime huhtikuisesta kaatumisestaan, joka myös pahensi vanhaa mönkijällä aiheutettua vammaa.

Jatka lukemista
Rakkaus on osa pimeyttä, tai ainakin erottamaton osa sitä
”Kännisinkin kuulija herää tuopistaan ja alkaa hoilaamaan mukana helposti omaksuttavaa kertosäehokemaa” –
Mustan Kuun Lasten ensimmäinen demokasetti täytti 30-vuotta – juhlavuoden kunniaksi siitä painatettiin uusi painos