OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Ympäristöystävällisen matkailun kuumimmat trendit vuonna 2020

Tree Hotel Harads

Pohjoismaalaiset millenniaalit pitävät ympäristöystävällisyyttä tärkeänä tekijänä hotellin valinnassa.

Samalla kun keskustelu ilmastonmuutoksen ympärillä kiihtyy entisestään, ovat millenniaalit ryhtyneet sanoista konkreettisiin tekoihin muuttamalla matkailutottumuksiaan, selviää Hotels.comin hiljattain toteuttamasta tutkimuksesta.

Millenniaalit matkoilla -tutkimuksen mukaan kaksi viidestä (41 %) pohjoismaalaisesta millenniaalista pyrkii matkustamaan entistä ympäristöystävällisemmin. Ympäristötietoinen matkustaminen on erityisen tärkeää suomalaisille nuorille aikuisille, joista jopa 58 prosenttia kertoo kokevansa asian tärkeäksi.

Vihreämpään matkailuun pyrkivät pohtivat erityisesti sitä, missä päin maailmaa he matkustavat ja mitkä ovat kestäviä matkakohteita. Jopa 21 prosenttia vastanneista kertoo välttäneensä ulkomailla matkustamista huomioidakseen planeettaamme paremmin. Kaksi viidestä kertoo lisäksi kiinnittäneensä huomiota liikkumismuotoihin ja matkustaneensa ainoastaan paikkoihin, joihin pääsee julkisilla kulkuvälineillä, laivalla tai junalla. Staycation eli lähimatkailu ei ole vielä saavuttanut suurta suosiota pohjoismaalaisten millenniaalien keskuudessa, sillä vain kolme prosenttia kertoo suosivansa lähilomailua. Muutos voi kuitenkin olla odotettavissa vuonna 2020, jolloin ympäristöystävälliset valinnat korostuvat entisestään.  

”On selvää, että nuoret pohjoismaalaiset aikuiset ovat ympäristötietoisia matkailijoita ja haluavat tehdä osansa ympäristön eteen – melkein puolet tutkimuksemme vastaajista oli sitä mieltä, että heidän matkailuvalinnoillaan on merkitystä ympäristön kannalta. Kiinnostus kestävämpään matkailuun tulee kasvamaan entisestään vuonna 2020”, kertoo Emma Tagg Hotels.comilta.  

Hotels.com on koonnut listan Pohjoismaiden kiinnostavimmista ympäristöystävällisistä hotelleista niille, jotka haluavat matkustaa kestävämmin vuonna 2020.


HARADS, RUOTSI (9,4)

Treehotel on uniikki puumajahotelli, jonka ovat luoneet Skandinavian johtavat arkkitehdit. Puumajat sijaitsevat 4-6 metrin korkeudessa tarjoten yöpyjilleen henkeäsalpaavan näkymän Lule-joelle. Hotelli toivottaa vieraansa tervetulleiksi rentouttavaan ja upeaan ympäristöön harmonisen metsäluonnon keskelle. Tärkeä osa hotellikonseptia on ekologisten arvojen huomioiminen ja mahdollisimman vähäinen vaikuttaminen luontoon.

JYVÄSKYLÄ, SUOMI (9,2)

Solo Sokos Hotel Paviljonki ei ole mikään tavallinen hotelli, vaan siitä on viime vuoden aikana tullut oikea suomalainen klassikko.

Hotelli on sitoutunut ottamaan huomioon ympäristön hyvinvoinnin kaikissa toiminnoissaan, ja sille on myönnetty toiminnastaan Green Key -ympäristömerkki. Solo Sokos Hotel Paviljonki on myös useasti palkittu muun muassa parhaana kaupunkihotellina, Suomen parhaana modernina luksushotellina sekä Pohjois-Euroopan parhaana design-hotellina World Luxury Awardseissa.  

   Solo Sokos Hotel Paviljonki

HELSINKI, SUOMI (9,4)

Hotel Fabian sijaitsee rauhallisella kadulla kivenheiton päässä Helsingin keskustan kuhinasta. Tässä boutique- hotellissa on 58 modernia ja erilaista huonetta, jotka toivottavat vieraansa tervetulleiksi kokemaan uniikin ilmapiirinsä. Hotelli Fabian on ympäristötietoinen ja osallistuu Den Grønne Nøgle -ohjelmaan, joka mittaa hotellien vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan, kulttuuriseen perintöön ja paikalliseen talouteen. 

Hotelli Fabian

STAVANGER, NORJA (9,2)

Radisson Blu Atlantic Hotel on ympäristöystävällinen, lämminhenkinen ja elegantti hotelli veden ääressä Stavangerin sydämessä. Kaupunki tunnetaan paitsi upeista rannoistaan ja henkeäsalpaavista vuonoistaan, mutta myös koko Norjan ruokamekkana. Yksi Skandinavian suurimmista ruokafestivaaleista, The Happy Food Festival, järjestetään Stavangerissa, ja sinne kokoontuu vuosittain 250 000 ruokafania, perhettä ja kokkia ympäri maailman. 

Radisson Blu Atlantic Hotel

Herkullinen makukokemus odottaa myös Radisson Blu Atlantic -hotellissa, joka on tunnettu modernista FireLake-ravintolastaan, jonka makumaailma tulee Pohjois-Amerikasta pohjoismaisilla vaikutteilla höystettyinä.

KÖÖPENHAMINA, TANSKA (8,8)

Hotel Crowne Plaza Copenhagen Towers  sijaitsee Kööpenhaminassa ja on yksi Tanskan johtavista ympäristötietoisista hotelleista. Se tunnetaan Tanskan ensimmäisenä hotellina, jolla on pohjavedellä toimiva lämmitys- ja viilennysjärjestelmä – teknologia, joka varmistaa miellyttävän sisäilman ympäri vuoden vaikuttamatta haitallisesti ympäristöön.

Tässä hotellissa on Paustian-huonekaluilla toteutettu värikäs ja moderni sisustus sekä fantastinen näkymä Ørestad-kaupunginosan ylle. Hotelli sijaitsee alueella, jossa luonto ja urbaani, moderni arkkitehtuuri kohtaavat saumattomasti. Lähellä on myös yksi Skandinavian suurimmista ostoskeskuksista sekä kaunis Amager Strandpark ulkoilumahdollisuuksineen.  

Hotel Crowne Plaza Copenhagen Towers