Ozzy Osbournen ensimmäinen studioalbumi vuosikymmeneen, Ordinary Man, julkaistiin viime viikolla (21. helmikuuta), ja näyttää siltä, että seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa läheskään yhtä kauan. Pimeyden prinssi on vahvistanut aikomuksensa palata takaisin studioon jo ensi kuussa saadakseen työskennellä uuden albuminsa kanssa.
Laulaja kertoi iHeart Radiolle (Louder Sound) ”Toivon, että pääsen ensi kuussa tekemään uutta albumia Andrewn [Watt, Ordinary Man -tuottaja] kanssa.” Ozzy ei ole tyytynyt vain viettämään rauhallisia kotipäiviä, vaan hän totesi: ”Voin yhtä hyvin tehdä uuden albumin, kun en tee keikkojakaan nyt.”
Jää nähtäväksi, kuka muu tulee olemaan osa tulevan levyn kokoonpanoa Wattin lisäksi, joka tuotti, kirjoitti ja soitti kitaraa Ordinary Man -albumilla. Levyllä oli mukana Guns N ‘Roses basisti Duff Mckagan, Red Hot Chili Peppers rumpali Chad Smith sekä kappalekohtaisia esiintymisiä GN’R Slashilta, Elton Johnilta, Rage Against the Machinen Tom Morellolta ja Post Malonelta.
Ozzy piti hiljattain Reddit foorumi alustalla ”Ask Me Anything” paneelin, jossa Redditin käyttäjät pystyivät noin tunnin ajan esittämään kysymyksiä, joihin Pimeyden Prinssi vastasi itse. Kun häneltä kysyttiin kenen kanssa hän on aina halunnut tehdä yhteistyötä kappaleella vastasi Ozzy toivovansa yhteistyötä Beatles legenda Paul McCartneyn kanssa, muttei uskonut, että niin tulisi tapahtumaan.
Jatka lukemista
5 suomalaisten suosikki huonekalusarjaa
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi