Tämän vuoden Eurovision-laulukilpailu on päätetty perua koronaviruksen puhjettua ympäri Eurooppaa ja Alankomaiden hallituksen kieltäessä suuret julkiset kokoontumiset viruksen leviämisen estämiseksi. Eurovision finaalin oli tarkoitus tapahtua 16. toukokuuta Hollannin Rotterdamin 16 000 kapasiteetin Ahoy-areenalla. Euroviisut on järjestetty 64 vuotta keskeytyksettä.
Tänä vuonna Suomen edustajaksi valittiin Uuden musiikin kilpailussa Aksel Kankaanranta kappaleellaan Looking Back. Ruotsin delegaation johtaja Christer Björkman on kuitenkin kertonut Aftonbladetille, että ensi vuonna laulukilpailussa tullaan näkemään uudet esitykset ja laulajat.
”Ensi vuonna mailla tulee olemaan uudet edustajat ja kappaleet. Euroviisujen säännöt sanovat, että viisukappaleet pitää julkaista vasta syyskuun ensimmäisen päivän jälkeen. Toisin sanoen, nämä kaikki tämän vuoden valitut kappaleet ovat edustuskelvottomia ensi vuonna kun ne on nyt jo julkaistu” Björkman tiedotti asiasta.



Jatka lukemista
Rakkaus on osa pimeyttä, tai ainakin erottamaton osa sitä
”Kännisinkin kuulija herää tuopistaan ja alkaa hoilaamaan mukana helposti omaksuttavaa kertosäehokemaa” –
Mustan Kuun Lasten ensimmäinen demokasetti täytti 30-vuotta – juhlavuoden kunniaksi siitä painatettiin uusi painos