OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

SAMSUNG CSC

Rekki haluaa räjäyttää mielikuvat nuhjuisista kirppareista: ”Uskomme, että laadukas second hand on muotialan seuraava iso trendi”

Tamperelainen käytettyjen vaatteiden verkkokauppa Rekki haluaa tehdä käytettyjen vaatteiden ostosta yhtä varteenotettavan vaihtoehdon kuin uuden ostamisesta. Seuraavaa kasvuaskeltaan yritys hakee nyt joukkorahoituksella.

Rekki perustettiin vuonna 2015. Perustajajäsenet Bertta Häkkinen ja Tero Ylönen tutkivat tuolloin kaupan alan tulevaisuuden trendejä ja totesivat Suomesta puuttuvan asiakaslähtöisiä palveluja käytettyjen vaatteiden ostamiseen ja myyntiin.

“Halusimme tehdä second handin ostokokemuksesta yhtä helpon, sujuvan ja miellyttävän kuin uuden ostamisesta. Kun laatu- ja palvelutaso ovat korkealla, second handista tulee kaikin puolin parempi valinta”, toimitusjohtaja Häkkinen kertoo. “Hintatasoltaan käytetty on uutta edullisempi ja kulutusvalintana ekologisempi. Uskommekin, että laadukas second hand tulee olemaan muotialan seuraava iso trendi.”

Häkkisen mukaan on keskeistä muuttaa käytettyyn liittyviä mielikuvia. Rekin online-myymälä ja valikoima muistuttavat palvelu- ja laatutasoltaan pitkälti uusien vaatteiden verkkokauppaa. Yritys ei puhukaan itsestään kirpputorina; se antaisi heidän mukaansa väärän mielikuvan.

“Haluamme edistää kestävämpää, arvoiltaan parempaa vaatemarkkinointia, jossa second hand ei ole nuhjuista, vaan tyylikästä ja inspiroivaa. Monet kuluttajat tunnistavat jo tämän, nyt sana on vain saatava leviämään. Tavoitteemme on murtaa ennakkoluuloja ja kääntää second handin mielikuvat houkutteleviksi”, Häkkinen kuvailee.

Kestävyyden megatrendi mahdollistaa suurtakin kasvua, Rekki uskoo

Rekin pitkän tähtäimen tavoitteissa siintää asema Euroopan johtavana second hand -vaatteiden verkkokauppana. Kasvutavoitteitaan yritys vauhdittaa nyt osakeannilla: annin tavoitteena on 150 000 – 400 000 euroa 5,08 – 12,50 prosentin omistusosuutta vastaan.

“Olemme jo lähellä kannattavaa liiketoimintaa ja kestävyystrendi on puolellamme”, Häkkinen kertoo. “Vastuullisuus korostuu jo nyt kuluttajien ostopäätöksissä ja tämä kehitys tulee todennäköisesti vahvistumaan: second hand -markkinan on arvioitu tuplaantuvan välillä 2018-2023. Rekki on hyvässä asemassa ottamaan roolia tällä markkinalla, koska jo palvelumme lähtökohta on ekologisuus ja kestävyys.”

Käynnissä oleva koronavirusepidemia koskettaa tietyin osin myös Rekkiä, mutta pääosin toiminta jatkuu tällä hetkellä normaalisti ja toimitukset kulkevat.

”Tärkeintä myös meille on ihmisten terveys ja toimimme sen mukaan. Epidemia koettelee nyt koko kansaa ja samalla monia kaupan alan toimijoita. Olemme sikäli onnekkaassa asemassa, että tilanne ei todennäköisesti hidasta verkkokauppaa yhtä paljon kuin kivijalkaliikkeiden toimintaa”, Häkkinen pohtii. ”Uskomme, että kestävät vaihtoehdot vetoavat myös kriisin aikana ja sen jälkeen.”