OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Musiikkialan monitaituri Samlight pistää pystyyn KysymysKylvyn vappubileet!

Olen Sami, julkisuudessa paremmin tunnettu nimellä Samlight. Olen DJ, musiikintuottaja, artisti ja biisinkirjoittaja. Teen omalla artistinimellä pääasiassa isoa, melodista ja tunnerikasta konemusiikkia poppisilla vivahteilla. Spotifyssa streameja on kertynyt lähes kuusi miljoonaa, julkaisuja usealla levy-yhtiöllä maailmanlaajuisesti. Keikkoja olen soittanut muutamilla festareilla ja monilla klubeilla ympäri Suomea, suurimpana keikkana varmasti Weekend Festival päälavakeikka vuonna 2016. Tavoitteeni on kehittää itseäni musiikin tekijänä ja nousta artistina vielä tunnetummaksi nimeksi maailmalla.

Miten poikkeustila on muuttanut arkeasi?

Poikkeustila ei juurikaan ole muuttanut pääpiirteitä omassa arjessani, musiikin tekeminen ja muut musiikkiuraan liittyvät asiat jatkuu kotona. Salille ei ole päässyt, jonka takia kotitreenit lähtenyt käyntiin ja plussana enemmän ulkoilua!

Kuka on lapsuuden idolisi?

Näitä on muutamia, mutta ensimmäisenä tuli mieleen edesmennyt koripalloilija Kobe Bryant. Pelasin itsekin koripalloa 10 vuotta ja Koben pelejä tuli aina seurailtua, ihailin hänen päättäväisyyttä ja halua puskea läpi isosti.

Mikä poikkeusajan tekeminen(tai tekemättömyys) saa sinut ylpeäksi?

Ehdottomasti kotitreenit! En ennen tiennyt että ilman painojakin saa kropan aivan rikki, hyvin on pysynyt kuntoilu yllä ja siitä pakko olla ylpeä!

Mitä pelkäät?

Pelkään esiintymistä, mutta samaa aikaa rakastan sitä. Jos vaan laji vaan on oikea. Esimerkiksi puheiden pitäminen on kamalaa, mutta esiintyminen DJ-pöydän takana on aivan mahtavaa, kun vauhtiin pääsee.

Mikä on sinun karanteeniaikaasi parhaiten kuvastava biisi?

“Axwell Λ Ingrosso – Dreamer (Matisse & Sadko Remix)”. Toiminut hyvin treenibiisinä + “Dreamer” nimi osuu hyvin tähän hetkeen, on ollut aikaa unelmoida normaalista kesästä, lämpimästä auringosta ja useista ihmisistä ympärillä.

Jos et olisi musiikkialalla, niin mitä haluaisit tehdä työksesi?

Jos mitään musiikkiin liittyvää ei olisi vaihtoehtona, saattaisin olla koripalloilija. Pelasin pienestä pitäen koripalloa ja jossain vaiheessa kävikin mielessä pidemmällekin tähtäys. Musiikki ja taidehörhön elämä vei kuitenkin voiton.

Mikä on sinun mielestäsi paras vuodenaika ja miksi?

Kesä ehdottomasti! Tykkään valosta, se tuo niin paljon lisää energiaa kaikkeen tekemiseen. Myös ulkoilu lämpimässä auringossa on huippua. Kesällä on myös yleensä koettu hienoimmat keikat, niitä ei vaan tänä kesänä valitettavasti taida olla luvassa.

Oudoin tapasi karanteeniaikana?

Olen muutamaan kertaan kantanut DJ-laitteet parvekkeelleni ja soittelut setin. Keikkakalenteri näyttää tyhjää, niin on pitänyt bookata omat keikat partsille! Toivottavasti naapurit tykkää konemusiikista.

Mikä on hienoin paikka maailmassa, missä olet käynyt?

Vietnamin Phu Quoc –saaren Starfish Beach, oltiin siellä lomailemassa alkuvuodesta pari viikkoa. Pitkä hiekkaranta, matala vesi, palmuja ympärillä ja auringon paiste. Mitä muuta voisi toivoa?

Missä haluaisit olla juuri nyt ja miksi?

Aiemmin mainitsemani Phu Quoc –saari kelpaisi tällä hetkellä oikein hyvin! Suomen kevätsää heittää lunta maahan ja taivas on harmaa. Lämpö ja valo voisi antaa uutta inspiraatiota ja jaksamista tähän aikaan. Toki oma makkaristudio on aina mukava, täällä on hyvä tuottajan olla!

Samin terkut lukijoille!