OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva: pexels.com

Päivän paras uutinen: Napostelu tekee hyvää hiuksille

Kukapa ei haaveilisi paksuista ja terveistä hiuksista? Hiustenhoitoon syydetään paljon aikaa ja rahaa taianomaisten tulosten toivossa. Vaikka omille kutreille kannattaa toki valita oikeat tuotteet, on syytä muistaa, että kauneus kumpuaa ennen kaikkea sisältäpäin. Mitkään tuotteet eivät saa ihmeitä aikaan, jos hiukset eivät saa tarvitsemiaan ravinteita ruokavaliosta.

Erityisesti nyt, kun kotona vietetään tavallista enemmän aikaan, moni tulee napostelleeksi jatkuvasti jotakin pientä. Vaikka napostelua pidetään yleensä huonona tapana, totuus on, ettei napostelusta tarvitse aina tuntea huonoa omatuntoa, jos välipalansa osaa valita oikein. Ravintorikas pikkupurtava virkistää mieltä ja tekee hyvää koko keholle, myös hiuksille.

Ravintoa hiuksille

Liian pitkä ruokailuväli aiheuttaa energiavajeen, josta elimistö lopulta kärsii. Pieni välipala muutaman tunnin välein pitää elimistön toiminnassa. Terveelliset välipalat myös hemmottelevat hiuksia niille tarpeellisilla ravintoaineilla.

– Välipalojen nauttiminen on erittäin tärkeää hiuksille. Hiustupen energiansaanti hiipuu neljä tuntia syömisen jälkeen, selittää hiusspesialisti Anabel Kingsley Cosmopolitan-lehdessä.

Kuva: pexels.

Toisin sanoen, neljän tunnin kuluttua ateriasta, hiuksiin ei enää kulkeudu ravinteita samaan tahtiin.

– Koska hius ei ole välttämätöntä kudosta, hiukset ovat kehon viimeinen osa, joka pääsee hyötymään syömästämme ruoasta. Samalla se on myös ensimmäinen, joka kärsii köyhästä ruokavaliosta, Kingsley selittää.

Hiustensa kunnosta huolehtivien olisikin syytä huolehtia joka päivä tasaisesta ruokailuvälistä. Parin suuren aterian sijaan kannattaakin harkita useamman pienen aterian nauttimista tasaisin väliajoin.

Valitse oikeat välipalat

Tasapainoinen ruokavalio, joka sisältää riittävästi keholle välttämättömiä ravinteita, on välttämätön myös hiusten hyvinvoinnin kannalta. Mitä tahansa välipaloja suuhun ei siis kannata laittaa. Vaikka sipsit ja suklaa saattavat miellyttää makuhermoja, hiuksille niistä ei ole hyötyä. Kingsleyn mukaan, kuten muukin keho, hiukset nauttivat monipuolisesta ja ravintorikkaasta ruoasta.

Kingsleyn mukaan sanonta, että aamiainen on päivän tärkein ateria, pitää hiusten kohdalla paikkansa.

– Aamiainen ja lounas ovat päivän tärkeimmät ateriat hiuksille, koska silloin kun energiantarve on korkeimmillaan. Hiusten kannalta täydellinen aamiainen sisältää esimerkiksi avokadoa paahtoleivällä, kaksi uppomunaa ja kylkiäisinä tuoreita marjoja. Täydellinen lounas voisi olla salaatti lohen ja uusien perunoiden kera, sekä jälkiruoaksi hedelmiä, hän selittää.

Kuva: pexels.com

Mitä ravinteita hiukset sitten kaipaavat?

Kingsley korostaa ruoassa monipuolisuutta, mutta jos hänen pitäisi valita kolme asiaa, jotka ovat hiuksille elintärkeitä, ne olisivat proteiini, rauta ja monimutkaiset ​​hiilihydraatit.

1. Proteiini

– Hiukset on tehty proteiinista, joten proteiinipitoiset ruoat auttavat pitämään hiukset vahvoina. Hyviä proteiinin lähteitä ovat kananmuna, kala, vähärasvainen liha ja vähärasvainen raejuusto. Vegaaneille tai kasvissyöjille hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi manteli, kvinoa ja tofu, Kingsley listaa.

Proteiinin tarve riippuu henkilöstä, mutta Kingsleyn mukaan hyvä nyrkkisääntö on kämmenellinen aamiaisella ja toinen lounaalla.

2. Monimutkaiset hiilihydraatit

Hiukset tarvitsevat paljon energiaa kasvaakseen. Monimutkaiset hiilihydraatit ovat ravinteikkaampia kuin yksinkertaiset hiilihydraatit ja ne vapauttavat energiaa kehoon hitaasti ja tasaisesti. Ruskea riisi, täysjyväleipä ja puurot ovat kaikki erinomaisia ​​valintoja.

3. Rauta

– Ferritiini eli varastorauta auttaa pitämään hiukset kasvuvaiheessa.

– Parhaat raudan lähteet ovat punainen liha, kuten pihvi ja maksa, joten yritä syödä näistä noin kahdesti viikossa. Jos et syö punaista lihaa, tai jos kärsit raudanpuutteesta, harkitse rautaa lisäravinteen muodossa, Kingsley neuvoo.

Lähde: Cosmopolitan