OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Valitettavaa kyllä, terveydestään huolehtivien ranta-asu on tänä kesänä trikini

Ihmiset ympäri maailmaa ovat tänä keväänä käyttäneet julkisilla paikoilla kasvomaskeja ehkäistäkseen koronaviruksen leviämistä. Maskeista on tullut tavallinen näky monen kaupungin katukuvassa, eikä niistä todennäköisesti olla luopumassa vielä kesälläkään. Säiden lämmetessä monet kaupungit ovat uskaltautuneet avaamaan rantojaan, mutta auringonpalvojille on asetettu sääntöjä esimerkiksi turvavälien noudattamisesta. Onneksi myös muotisuunnittelijat ovat kantaneet kortensa kekoon rannalla kävijöiden turvallisuuden takaamiseksi.

Uusi ranta-asu, niin sanottu trikini, meni heti syntymänsä jälkeen viraaliksi ja terveydestään huolehtivat ihmiset tilaavat nyt kilvan tämän kesän muotitietoisinta uimapukua.

Lähti liikkeelle vitsinä

Italialainen uimapukumerkki Elexia Beachwear lanseerasi ensimmäiset trikinit viime kuussa. Trikinit ovat tavalliset bikinit, joiden mukana tulee niiden kanssa yhteensopiva kasvomaski.

Suunnittelija Tiziana Scaramuzzon yritys on yksi lukuisista firmoista, joiden myyntiin koronavirus ja siihen liittyvät rajoitteet ovat tehneet loven. Hän myöntää trikini-idean lähteneen liikkeelle vitsinä, kun hän valmisti ensimmäiset versiot perheenjäsenilleen. Fanit alkoivat kuitenkin välittömästi pommittaa häntä tilauspyynnöillä.

– Idea syntyi kotikaranteenin aikana, kun otimme valokuvia lasteni kanssa. Emme olisi osanneet kuvitella, että siitä tulee tällainen menestys, suunnittelija kertoo The Huffington Post-lehden mukaan.

Kun Scaramuzzo julkaisi Facebookissa kuvan, jossa hänen tyttärensä poseerasi trikinit yllään, meni kuva heti viraaliksi. Scaramuzzo on yrittänyt vastata yhtäkkiä räjähtäneeseen kysyntään, jollaista hän ei osannut odottaa. Nyt trikinejä on saatavilla jo useissa eri väreissä ja malleissa, eivätkä tilaukset näytä hiipumisen merkkejä. Scaramuzzo sanoo toivovansa, että trikinien suosio auttaa hänen yritystään pääsemään takaisin jaloilleen.

Scaramuzzo arvelee, että räikeät ja hieman humoristisetkin trikinit saavat vastakaikua ihmisiä, jotka kaipaavat globaalin kriisin keskelle myös jotain positiivista ja hauskaa. Toki kolmiosainen uima-asu on myös muodikas tapa suojata itsensä rannalla. Tosin siihen, kuinka ihmiset onnistuvat välttämään eriskummalliset rusketusrajat, Scaramuzzo ei ota kantaa.

Julkkiksetkin ihastuivat

Uusi muoti-ilmiö ei ole jäänyt Italian rajojen sisälle. Jopa yhdysvaltalainen televisiojuontaja Kelly Ripa on puhunut trikinien puolesta. Juontaja kehui keksintöä keskustellessaan taannoin aviomiehensä Mark Consuelosin kanssa Live with Kelly and Ryan-ohjelmassa.

– Minustakin se on loistava idea. Kenties tämä voi auttaa hieman lievittämään rannoille paluuseen liittyvää ahdistusta. Ehkä, 49-vuotias juontaja pähkäili.

Hänen miehensä oli asiasta samaa mieltä.

Turvallisuutta rannoille

Turvallisuuteen huomiota kiinnittävät rantavaatteet tulevat markkinoille oikeaan aikaan. Aiemmin tässä kuussa Italia, yksi Euroopan pahiten koronaviruksesta kärsineistä maista, alkoi höllentää rajoituksiaan. Monissa Etelä-Euroopan maissa kansalaiset ovat pikku hiljaa palanneet kaduille nauttimaan kauniista säästä ja ulkoilusta. Myös rantoja on alettu varovaisesti avata. Esimerkiksi Kreikka avasi äskettäin satoja koronan vuoksi suljettuina olleita rantoja. Maa kuitenkin säätelee rannalla oleilua turvatoimilla, kuten rajaamalla kävijöiden määrää, sekä huolehtimalla aurinkotuolien etäisyyksistä.

Lähde: The Huffington Post, Yahoo, Ilta-Sanomat, Instagram