OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

ABBA julkaisee uutta musiikkia tänä vuonna, Björn Ulvaeus paljastaa

ABBA:n Björn Ulvaeus on kertonut CNBC:lle antamassaan haastattelussa, että ruotsalainen superyhtye on valmis työskentelmään jälleen yhdessä ja on julkaisemassa uutta musiikkia myöhemmin tänä vuonna. Alun perin ruotsalainen pop-ryhmä ilmoitti vuonna 2018 aikovansa julkaista uutta materiaalia yli 35 vuoden levytystauon jälkeen. Huhujen mukaan uusien kappaleiden oli määrä tulla ulos jouluun 2018 mennessä, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka media siitä laajalti uutisoi ja fanit sitä odottivat.

Uudessa haastattelussa Ulvaeus kuitenkin sulki pois ABBA:n enää esiintyvän koskaan yhdessä lavalla, mutta sanoi, että he julkaisevat uutta musiikkia ennen vuoden 2020 loppua.

Aikaisemmin helmikuussa Benny Andersson kertoi, että ikoninen ryhmä on halukas julkaisemaan uutta musiikkia myöhemmin tänä vuonna.

”Kappaleet ilmestyvät tänä vuonna. Luulisin että ainakin kesän jälkeen Mutta voin vain arvailla, koska en ole oikein varma. Mutta luulisin niin.” Andersson sanoi helmikuisessa haastattelussaan.

Uuden ”I Still Faith In You”-kappaleen, oli määrä saada ensi-iltansa BBC:llä joulukuussa 2018. Tätä suurta ensi-iltaa seuraten oli tarkoitus julkaista toinenkin kappale nimeltään ”Don’t Shut Me Down”, mutta kumpaakaan ei koskaan julkaistu. Epäselvää vielä on se, ovatko nämä kappaleet ne, joista Ulvaeus mainitsi antamassaan haastattelussa.

Haastattelussa Ulvaeukselta kysyttiin myöskin, millaista oli palata takaisin studioon muiden ABBA:n jäsenten kanssa 35 vuoden tauon jälkeen. “Voi, se oli niin upeaa”, hän vastasi. ”Kesti puoli minuuttia ja jotenkin olimme palanneet takaisin ajassa, joka tuntui aivan kuin eiliseltä. Se oli niin outoa. ”