Tanja oli ohjelmassani mukana jo noin vuosi sitten. Tällöin puhuimme uskaltamisesta toteuttaa itseään. Tanja oli tuolloin jo alkanut piirtämään ja maalaamaan. Edes entisen kuvaamataidon opettajan tyly kommentti somessa, ei estänyt Tanjaa menemästä eteenpäin.
Hyvä näin!
Sillä Tanja on vuodessa saanut paljon aikaan ja laajentanut tekemisiään mm. kankaiden kuvituksiin, silityskuviin, kuvittaa kahta kirjaani, jotka ovat minulla työn alla ja kaiken huippuna tänne meidän pienelle Olhavan kylälle aukeaa myymälä Tanjan toimesta!! Ohjelmassa vilahtelee muutenkin puhetta Olhavasta, sillä täällähän me ollaan eikä pois haluta lähteä❣️
Kannattaa katsoa tämän päiväinen jakso, siinä näette tarkemmin mitä kaikkea tämä super nainen tekee. Puhumme myös siitä miten hän jaksaa toteuttaa tätä kaikkea!
Tästä naisesta kuullaan vielä isomminkin, Tanja olet mahtava tyyppi!!
Tähän sopii taas hyvin sanonta, että toiset puhuu…. Toiset tekee ja toteuttaa?
Jatka lukemista
5 suomalaisten suosikki huonekalusarjaa
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi