Ikääntyminen on luonnollinen osa elämää. Vaikka kosmetiikkabisnes pursuaa erilaisia anti aging-tuotteita, joiden luvataan pyyhkivän vuosia kasvoilta, ikä tuo väistämättä mukanaan muutoksia, eikä niitä ole syytä häpeillä. Toki kukin voi itse päättää, kuinka paljon rahaa syytää taisteluun ikääntymisen merkkejä vastaan, mutta tehokkain tapa kaikkien iho-ongelmien hoidossa on ennaltaehkäisy. Siksi onkin tärkeintä varmistaa, että oma ihonhoitorutiini vastaa ihon todellisia tarpeita.
Viidenkympin korvilla kehossa alkaa tapahtua luonnollisia muutoksia, jotka vaikuttavat myös ihoon. Esimerkiksi vaihdevuosien alkaessa estrogeenitasojen lasku saa ihon kuivumaan ja menettämään kimmoisuuttaan. Viimeistään tässä vaiheessa onkin hyvä tarkistaa ja päivittää omaa ihonhoitorutiinia. Alan asiantuntijat jakoivat Who What Wear-sivustolla viisi askelta, jotka jokaisen viisikymppisen tulisi muistaa ihonhoidossa.
Kosteuta, kosteuta, kosteuta
Rypyt ovat selkein merkki ihon ikääntymisestä, mutta todellisuudessa kuivuus on ensisijainen syypää moniin iho-ongelmiin.
– Iän myötä ihon aineenvaihdunta hidastuu. Ihon oma suojakyky heikkenee, mikä johtaa kosteuden katoamiseen. Myös ihon talin ja lipidien tuotanto hidastuu, selittää Skin 55:n konsultoiva ihotautilääkäri Anjali Mahto sivustolla.
Kun talin tuotanto vähenee, myös siihen liittyvät finnit ja näpyt todennäköisesti katoavat. Vaikka olisi tottunut vuosikausia käyttämään rasvoittuvan ihon tuotteita, saattavat ne olla liian kuivattavia ikääntyvälle iholle. Tehokosteuttavat ainesosat ovat avainasemassa kypsän ihon hoidossa.
– Iho tarvitsee entistä enemmän kosteutusta parantaakseen sen luontaista suojakykyä kosteuden haihtuessa. Keramidit, peptidit, hyaluronihappo ja glyseriini ovat kaikki ainesosia, jotka auttavat, sanoo Cadogan Clinic-klinikalla työskentelevä tohtori Maryam Zamani.
Jos iho tuntuu todella kuivalta, kannattaa perinteisen kosteusvoiteen rinnalle hankkia tehokkaasti kosteuttava seerumi.
Muista retinoli
Retinoli on yksi ainoista ihonhoidon aineosista, jotka todistetusti auttavat häivyttämään ryppyjä.
– Retinoli auttaa parantamaan ihon ulkonäköä ja kiihdyttää solujen uusiutumista. Sen käyttö tasoittaa ihon sävyä ja lisää kollageenin tuotantoa, tohtori Zamani muistuttaa.
Näkyvien tulosten aikaansaamiseksi retinolia tulee käyttää säännöllisesti.
– Jos retinolituotteet eivät ole sinulle entuudestaan tuttuja, aloita miedommasta pitoisuudesta, jotta iho ehtii totuttautua siihen. Nosta retinolin prosenttimäärää hitaasti, tohtori Zamani lisää.
Kuori maltillisesti
Saamme jatkuvasti kuulla hehkutusta kuorivat hapot ovat avain nuorekkaaseen, hehkuvaan ihoon. Ikääntyvän ihon kanssa kuorintoihin tulee kuitenkin suhtautua maltillisesti. Koska iho kuivuu iän myötä ja sen kyky korjata itseään hidastuu, myös kuorimisen tarve vähenee.
Toki kuorinnoista ei pidä kokonaan luopua, sillä kuolleiden ihosolujen poistaminen ihon pinnalta auttaa kosteuttavia ainesosia imeytymään paremmin. Ikääntyvän ihon kuorinnassa kannattaa suosia hellävaraisempia, kemiallisia kuorinta-aineita, sillä mekaaninen kuorinta voi vahingoittaa ohentunutta ihoa.
Skippaa vaahtoavat tuotteet
Vaahtoavat puhdistusaineet saattavat tuntua eksratehokkailta, mutta ne ovat usein kuivattavia. Kun iho alkaa iän myötä menettää kosteutta, kannattaa myös puhdistustuotteet mukauttaa ihon uusiin tarpeisiin.
– Suosittelen käyttämään vaahtoavien tuotteiden sijasta puhdistusbalsamia tai puhdistusmaitoa, varsinkin jos iho on herkkä tai punoitukseen taipuvainen, tohtori Mahto neuvoo.
Aurinkosuoja on entistäkin tärkeämpi
Kaikki varmasti tietävät jo, että aurinkosuoja on yksi ihonhoidon tärkeimmistä askelista. Aurinkovoiteita mainostetaankin usein ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä ehkäisevinä tuotteina, eikä suotta. UV-säteily vahingoittaa ihon elastiinisäikeitä ja johtaa ajan myötä kimmoisuuden katoamiseen.
– Älä koskaan unohda SPF-suojakerrointa! Se on yksi tärkeimmistä avaintekijöistä valovaurioiden torjunnassa. Tiedämme, että UV-säteily aiheuttaa noin 70–80 prosenttia ihon ikääntymisen merkeistä, tohtori Zamani sanoo.
Ottaen huomioon, että iho on vaihdevuosien jälkeen entistä herkempi vauriolle, ei aurinkosuojan kanssa pidä missään nimessä alkaa lipsua missään elämänvaiheessa. Tohtori Mahto muistuttaa myös, etteivät UV-säteilyn vaikutukset rajoitu pelkkiin ryppyihin.
– Ruusufinni vaikuttaa pääasiassa naisiin ja on yleinen vaihdevuodet läpikäyneillä, hän sanoo.
Auringonvalo voi pahentaa oireita, joten korkea suojakerroin on ehdoton ruusufinnin kanssa kamppaileville. Puhumattakaan siitä, että aurinkosuojan säännöllinen käyttö pienentää riskiä sairastua ihosyöpään.
Lähde: Who What Wear
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä