OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Psykologin 6 vinkkiä, kuinka toimia lapsen kanssa koronatestissä

Pienikin lapsi voi ymmärtää, miksi kurjalta tuntuvia asioita on joskus tehtävä. Tärkeintä on, että tilanne on turvallinen ja hallittu, ja että ympärillä olevat aikuiset seisovat rauhallisesti ja vakaasti toimenpiteen takana. Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen neuvoo, miten lapsen näytteenottoon voi valmistautua.

  1. Valmistele lasta testiin.
    Valmistele lasta testiin kertomalla tulevasta toimenpiteestä ikätasoisesti eli siten, että lapsi ymmärtää. Käytä lapselle tuttua kieltä. Lapselle on hyvä kertoa rehellisesti, mihin ollaan menossa ja mitä tuleman pitää. On hyvä kertoa, että toimenpide voi hetken nipistää, mutta se on nopeasti ohi eikä siinä käy kuinkaan. Liitä mukaan toivonkipinä – me selviämme tästä!
     
  2. Erota, mitä lapsi voi ja mitä hän ei voi tilanteessa valita.
    On tärkeää, ettei lapsen kanssa käydä kauppaa siitä, tehdäänkö toimenpide vai ei. Sen sijaan voidaan neuvotella siitä, missä lapsi sen aikana istuu tai mitä mukavaa sen jälkeen voidaan tehdä. Rajat pitää asettaa ystävällisesti, mutta varmasti. Lapsi aistii vanhemman epäröinnin herkästi, joten myös vanhemman tulee pysyä tilanteessa vakaana ja määrätietoisena sekä luottavaisena hoitohenkilökuntaa kohtaan.
     
  3. Pysy itse rauhallisena.
    Turvallisen aikuisen läsnäolo tilanteessa on tärkeää. Jos vanhemmat hätääntyvät, tämä tarttuu lapseenkin. Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sen tärkeämpää on vanhemman rauhallisuus tilanteessa. Kun vanhemmat ja hoitohenkilökunta hallitsevat omat tunteensa, on lapsenkin helpompi tuntea olonsa turvatuksi. Isompien lasten kohdalla voi näytteenotto joskus onnistua paremmin ilman vanhempaa. Olennaista on vuorovaikutus ja kontakti aikuisen kanssa.
     
  4. Kiinnitä huomiota asioiden sanoittamiseen ja sävyyn.
    On eri asia pyytää lasta kannustaen esimerkiksi olemaan paikoillaan, kuin varoittaa uhkaavasti liikkumasta senttiäkään. Pieni lapsi voi tällaisen käskyn alla säikähtää, mitä kamalaa tapahtuu, jos hän vahingossa liikahtaakin. Aikuinen tietää, että seurauksena on vain toimenpiteen pitkittyminen, mutta lapsi voi pelätä jotain pahempaa. Juttelemalla voi myös rauhoittaa sekä lasta että itseään kiinnittämällä huomiota puheen tempoon ja äänenpainoon. Kummankin pitää muistaa hengittää.
     
  5. Ohjaa lasta rauhallisesti.
    Sano lapselle, että näytteenotossa saa itkeä, jos se helpottaa. Tarvittaessa lapsen huomiota voi suunnata toisaalle. Voit myös leikkiä lapsen kanssa esimerkiksi kuka jaksaa olla paikoillaan pisimpään tai laskea sekunteja yhdessä. Onnistunut näytteenotto lapselta vaatii tilanteeseen perehtymistä ja rauhaa, leikkimielisyyttäkin. Kiireelle ei ole tilanteessa sijaa.
     
  6. Kehu ja kiitä lasta toimenpiteen aikana ja erityisesti sen jälkeen.
    Näytteenoton aikana ja sen jälkeen on erittäin tärkeää kehua, kannustaa ja palkita lasta. Huomioi hyvä ja juhlikaa yhdessä, kun tilanne on ohi. Kiitä lasta siitä, että saitte ikävän asian niin hienosti hoidettua.

Kuten mitä tahansa uutta asiaa, lapsi voi käsitellä myös näytteenottokokemusta leikin kautta, jolloin koekaniiniksi voi valikoitua esimerkiksi nukke, nalle tai omat vanhemmat. Lapsi voi myös piirtää tai kertoa tilanteesta tarinan muodossa. Asian käsittely on tärkeää ja luonnollista, ja aikuinen voi olla tässä apuna. Jaksathan heittäytyä leikkiin mukaan! Näin lapsi saa asioita järjestykseen omassa mielessään ja ymmärtää paremmin, mitä tilanteessa tapahtui.

Lapsen kokemusta ei pidä vähätellä. Jos pelkotiloja syntyy, ne on tärkeää saada hoidettua. Niiden käsittelyyn on saatavilla myös ammattilaisapua.