OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Elokuvasäätiö jakoi tuotantotukea kotimaisille elokuvahankkeille – mukana ilahduttava määrä muusikoista kertovia elokuvia

Elokuvasäätiön hallitus myönsi alkuviikosta tuotantotukea kotimaisille elokuvahankkeille ja säätiön lähettämästä mediatiedotteesta selviää, että tuettujen hankkeiden joukossa on suuri joukko kotimaisista muusikoista kertovia elokuvia. Tukea saivat kokopitkä fiktioelokuva ”Ihanasti sanottu” laulajalahjakkuudesta Gösta Sundqvistista, elämänkertaelokuva iskelmälaulaja Kikasta, Michael Monroesta kertova ”Hi, It’s Michael!” -dokumenttielokuva sekä Frederikistä kertova dokumenttielokuva ”Reetu ja naiset”.

Leevi and the Leavings -yhtyeen laulajana ja kappaleiden tekijänä tunnetusta Gösta Sundqvistista kertovalle fiktiiviselle elokuvalle on myönnetty 19 000 euroa tuotannon kehittämistukea. Elokuvan kerrotaan olevan tarina erilaisesta nuoresta, pojasta nimeltä Päivi, sotilasmestarista, aviomiehestä, isästä, maalarista, talonmiehestä, merkittävästä musiikin tekijästä ja jalkapallojoukkueen omistajasta. Elokuvan tuottavat Mika ja Niko Ritalahti. Sen ohjaa ja käsikirjoittaa Peter Lindholm.

Muusikko Michael Monroesta kertova Hi, It’s Michael! -dokumenttielokuva sai tuotannon kehittämistukea muhkeat 25 000 euroa. Dokumenttielokuva on tarina unelmista, haaveista, periksi antamattomasta tarmokkuudesta sekä ajoittain kohtuuttomaltakin tuntuvasta epäonnesta ja vääristä valinnoista.

Frederikin saappaisiin päästään dokumenttielokuvassa Reetu ja naiset, joka sai 10 000 euroa tuotannon kehittämistukea. Dokumenttielokuva kertoo tarinan Frederikistä ja häntä kannatelleista naisista, sekä luo katsauksen 50 vuotta kestäneeseen uraan.

Iskelmälaulaja Kikka saa myöskin oman elämänkertaelokuvansa, joka kantaa nimeä ”Kikka!”. Elokuvan kuvaillaan kertovan naisesta, joka rakasti esiintyä ja antoi iloa muille, vaikka hänen taiteilijuuttaan kyseenalaistettiin. Elokuvan kerrotaan pyrkivän tuomaan iloa ja energiaa katsojille, kuten Kikkakin aikoinaan teki. Elokuvan ohjaa Jussi-palkittu elokuvaohjaaja Anna Paavilainen ja käsikirjoittaa Maarit Nissilä. Rahoituksesta vastaa Yle ja Suomen elokuvasäätiö.