OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kissat ja kynttilät – miten kissataloudessa voi polttaa kynttilöitä turvallisesti?

Vuoden pimeään aikaan kynttilät tuovat kotiin tunnelmaa, mutta uteliaat kissat ja palavat kynttilät eivät aina ole paras mahdollinen yhdistelmä. Ole siis tarkkana polttaessasi kynttilöitä, jos kodissasi on kissoja. Agria Eläinvakuutus kertoo mitä vahinkoja kissat ja kynttilät voivat aiheuttaa ja millaiset kynttilät ovat kissataloudessa turvallisimpia.

Palava kynttilä voi valitettavan helposti aiheuttaa monenlaisia vaaratilanteita kissataloudessa. Moni kissa ei ymmärrä, että kynttilä voi olla vaarallinen ja onnettomuus voi sattua nopeasti.

Liekki voi vahingoittaa kissaa ja kotia

Uteliaan kissan tutkiessa kynttilää tai liekkiä kissan viiksikarvat tai pitkät rintakarvat voivat kärventyä tai syttyä palamaan. Kissa voi myös polttaa tassunsa tai saada siihen steariinia. Myös tavallisesti rauhallinen kissa voi muuttua uteliaaksi ja haluta tutkia palavaa kynttilää tarkemmin.

Vaikka kissaa ei kynttilä niin kiinnostaisikaan, kissan kiemurteleva häntä voivat osua liekkiin ja syttyä tuleen kissan kulkiessa kynttilän ohi.

Kissa voi myös vahingossa (tai tahallaan) kaataa tai tiputtaa kynttilän, jolloin kaatunut tai pudonnut kynttilä voi sytyttää esimerkiksi verhon tai pöytäliinan tuleen. Jos kynttilä on lasisen tuikun sisällä, lasi voi särkyä ja kissa voi saada lasinsirusta haavan tassuun.

Tarkkaile kissaa ja sijoita kynttilät oikein

Kynttilöitä ei ikinä kannata jättää palamaan valvomatta – varsinkaan kissataloudessa. Polta kynttilöitä vain ollessasi itse samassa huoneessa ja pidä kissaasi silmällä.

Kynttilät kannattaa aina sijoittaa kissan ulottumattomiin ja alustoille, joissa kissa ei saa muutenkaan olla, esimerkiksi ruokapöydälle. Älä sijoita palavia kynttilöitä kissan tavallisille kulkureiteille tai tähystyspaikoille kuten ikkunalaudalle.

Kissataloudessa kannattaa välttää matalareunaisia tuikkuja ja pitkiä kynttilöitä, joissa liekki on esillä ja helposti kissan ulottuvilla. Yksi vaihtoehto on asettaa palavat kynttilät isokokoisen lyhdyn sisään, jotta kissa ei pääse käsiksi liekkiin. Varmista kuitenkin, että lyhty on sopivan iso ja sellaisessa paikassa, että kissa ei varmasti saa kaadettua tai tiputettua lyhtyä.

Kissalle turvallisin vaihtoehto on sähkö- tai paristokäyttöinen kynttilä

Turvallisin kynttilä kissatalouteen on sellainen, joka ei pala. Nykyään on tarjolla laaja valikoima erilaisia patterikäyttöisiä ja sähköisiä kynttilöitä, kynttelikköjä sekä tuikkuja, jotka ovat yhtä tunnelmallisia kuin aidot palavat kynttilät.

Tutustu myös Zooplussan tuotteisiin, kun etsit kissallesi tarvikkeita!