OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Foo Fighters päätti julkaista viivästyneen Medicine At Midnight -albuminsa – valmistui jo alkuvuodesta

Foo Fightersin laulaja Dave Grohl kertoi antamassaan haastattelussa, kuinka yhtye päätti lopulta julkaista uuden albuminsa “Medicine At Midnight” koronaviruspandemian aiheuttamien viivästysten jälkeen. Yhtyeen kymmenes studioalbumi julkaistaan 5. helmikuuta 2021, vaikka sen alkuperäinen suunniteltu julkaisuajankohta oli vuoden 2020 kesä juhlistaakseen yhtyeen 25-vuotista uraa.

“Olimme täysin valmiita – albumi on miksattu ja masteroitu, valmiina jakeluun. Promomateriaalit ovat valmiina ja painatimme jo t-paidatkin, sitten kaikki vain meni kiinni. Tämän jälkeen vain mietimme kuukausien ajan yrittäen päättää, milloin julkaisemme albumin.” Grohl kertoi New York’s Q104.3 -radiolle antamassaan haastattelussa viitaten koronaviruksen puhkeamiseen alkuvuodesta.

Hän jatkoi: “Joten kului kuusi tai seitsemän kuukautta, ja minä ajattelin, että mehän teimme tämän albumin ihmisten kuunneltavaksi. Emme tehneet sitä vain siksi, jotta voisimme lähteä kiertueelle. Kirjoitamme nämä kappaleet, jotta ihmiset voivat nauttia niistä ja laulaa mukana, olivatpa he sitten keittiössään yksin juoden Crown Royalia tai pomppimassa ympäriinsä stadionilla laulamassa yhteen ääneen. Siksi päätin, että ihmiset tarvitsevat jotain mielentilaansa nyt enemmän kuin koskaan, jotain, joka antaa heille jonkin verran helpotusta tai mahdollisuuden paeta arkea. En tiedä, milloin lähdemme kiertueelle mutta meidän on annettava musiikki ihmisille, koska siksi teemme tätä.”

Grohl vahvisti äskettäin, etteivät kaikki kappaleet “Medicine At Midnight” -albumilla tule kuulostamaan samalta kuin jo aikaisemmin julkaistu single “Shame Shame”, joka julkaistiin viime kuussa. Kappale keräsi kiitosta ja myös kritiikkiä siitä, että se oli synkempää kuin mikään yhtyeen aikaisemmasta tuotannosta.