OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kynttilä

Kitaristi Alexi Laiho, 41, on kuollut

Children of Bodom -yhtyeen perustajajäsen kitaristi Alexi Laiho, oikealta nimeltään Markku Uula Aleksi Laiho, on kuollut 41-vuotiaana, kertoo edesmenneen artistin manageritoimisto. Muusikko menehtyi viime viikolla kodissaan Helsingissä. Laiho oli kärsinyt pitkäaikaisista terveysongelmista viime vuosien aikana.

Laihoa pidetään yhtenä Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä kitaristeista, ja hänet valittiin vuosien aikana eri musiikkilehtien äänestyksissä maailman parhaaksi metallikitaristiksi. Laihosta ilmestyi myös vuonna 2019 Petri Silaksen kirjoittama ja Johnny Knigan julkaisema elämäkertakirja Kitara, kaaos & kontrolli.

Children of Bodomin lisäksi Laiho vaikutti muun muassa Warmenin, Sinergyn sekä Kylähullut-yhtyeen ja The Local Bandin riveissä. Children of Bodomin lopetettua vuonna 2019 Laiho perusti Bodom After Midnightin, jonka kokoonpanon täydensivät edellisessä yhtyeessä vaikuttanut kitaristi Daniel Freyberg, basisti Mitja Toivonen sekä rumpali Waltteri Väyrynen. Vain muutamia keikkoja soittanut Bodom After Midnight ehti äänittää kolme kappaletta ja kuvata yhden musiikkivideon, jotka julkaistaan postuumisti vielä määrittelemättömänä ajankohtana.

“Olemme musertuneita rakkaan ystävämme ja bändimme jäsenen äkillisestä poismenosta. Sanat eivät pysty kuvailemaan sitä järkytystä ja surua, jota tunnemme.” Bodom After Midnight -yhtyeen Daniel Freyberg, Mitja Toivonen sekä Waltteri Väyrynen sanovat tiedotteessa.