Uusi vuosi, uusi muoti. Jos viime vuoden epävirallinen univormu, collegeasu, alkaa jo tympäistä, on aika suunnata katse tulevaan kevääseen. Koko maailma odottaa innolla paluuta normaaliin arkeen ja haaveilee ensi kesän joukkotapahtumista. Kun kohta vuoden hiljaiseloa viettäneet toimialat virittäytyvät jälleen käynnistämään toimintansa, myös muotialalla mietitään, miten houkutella ihmiset ulos oloasuistaan ja yöpaidoistaan.
On selvää, että vuonna 2020 prioriteetiksi noussut mukavuus on läsnä myös tämän vuoden trendeissä. Samoin viime vuonna kasvanut kiinnostus ulkoilua kohtaan näkyy muodissa edelleen. Harper’s Bazaar paljasti ennusteensa vuoden 2021 suurimmista trendeistä.
Ulkoiluvaatteet
Kotiin sulkeutuminen ja harrastetoiminnan lopahtaminen saivat ihmiset kiinnostumaan ulkoilusta. Samalla, kun arvostus luontoa kohtaan on kasvanut, yhä useampi on innostunut vaelluksen ja kalastuksen kaltaisista harrastuksista. Ilmiö näkyy myös muotimaailmassa, jossa ulkoiluvaatteista on tullut todellinen trendi. Tuulitakeista, kalastajanhatuista ja kumisaappaista on yhtäkkiä tullut osa vaikuttajien streetwearia.
Paikatut vaatteet
Kestävyys on yhä tärkeämpi arvo kuluttajille. Kun pikamuodin kulutusta pyritään hillitsemään, on vaatteiden kierrättämiseen ja korjaamiseen alettu jälleen panostaa. Itse tehtyjä korjauksia ei edes tarvitse piilotella, sillä eri kankaasta valmisteut paikat ovat nyt in.
Minimalistiset korut
Myös koruissa kestävyys on avainsana. Laadukas ja ajaton koru on sijoitus, joka kestää sukupolvelta toiselle.
Topattu nahka
Nahka ei mene koskaan muodista, mutta se saa uusia muotoja. Tänä talvena trendikkäimmällä toppatakilla on tekonahkainen pinta. Topattu nahka näkyy myös laukuissa ja kengissä, kiitos Bottega Venetan.
Khakit
Vaikka emme voi viettää loppuelämäämme verkkareissa, on niiden mukavuudesta vaikea luopua. Jos ajatus tiukoista pillifarkuista ahdistaa, pue yllesi kevään trendikkäimmät housut, ylisuuret khakit.
Vekkihame
90-luvun trendit ovat eläneet viime aikoina todellista renessanssia. Ei siis ole yllätys, että Alicia Silverstonen Clueless-hahmolta tuttu, koulutyttömäinen vekkihame palaa muotiin.
Slimmi ja leikattu
Kun kansa pääsee takaisin yökerhoihin ja yleisötapahtumiin, halutaan päälle pitkästä aikaa jotain hohdokasta. Tänä keväänä illanviettoihin valitaan ysärityyliin minimalistisen tyylikkäitä pikkumekkoja, sekä vartaloa myötäileviä catsuit-asuja. Yksinkertaisuus saa särmää yllättävistä cutout-leikkauksista.
Tossut ulkokäyttöön
Viimeistään lockdown-toimien aikana aamutossumaiset jalkineet ovat vakiinnuttaneet paikkansa muotimaailmassa. Kunhan lumet sulavat, saa jalkaan jälleen kiskaista omannäköisensä version sisätossuista.
Neulesetit
Kylmillä pakkasilla kaksi neuletta on epäilemättä parempi kuin yksi. College-ja neulesetit ovat nousseet viime vuoden aikana suureen suosioon, eikä suosio näytä hiipumisen merkkejä.
Lähde: Harper’s Bazaar, Instagram
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä