Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt, 2020

“En tunne yhtään (siis yhtään) kolmekymppistä naista, joka ei olisi ollut joko burnoutissa tai lähellä sitä,” toteaa Eeva Kolu kirjassaan.

Uupumus on aikamme vitsaus. Yhä useampi tuntee olevansa jatkuvasti väsynyt, jopa loppuunpalamisen partaalla, ja väsymys vie voimat yhä nuoremmilta. Mutta mikä meidät oikein uuvuttaa? Korkeintaan vähän väsynyt pureutuu 2000-luvun burnout-kulttuuriin ja siihen, miten ihan tavallisesta arjesta on tullut niin uuvuttavaa.

Kuten Kolu kirjoittaa, stressi ei ole enää lähtöisin ainoastaan työpaikalta. Toki työkin on nykyään yhä kuormittavampaa, sillä älypuhelimeen säännöllisin väliajoin kilahtavia sähköposteja ei pääse pakoon edes kotisohvalla. Kun koko ajan pitää olla tavoitettavissa, työpäivillä taipumus venyä iltoihin ja viikonloppuihin. Kirjan kenties oleellisempi havainto on kuitenkin se, millaiseksi vapaa-aikamme luonne on muotoutunut. Sosiaalisen median aikakaudella henkilöbrändäyksestä on tullut keskeinen työväline aivan tavallisille pulliaisille. Siksi yhä suurempaa osaa tekemisistämme leimaa suorittaminen. Ilta kavereiden kanssa ei ole kannattava, ellei samppanjalasien kilistelystä saa Instagramiin kauniita kuvia. Harrastamisen on tietenkin oltava aina tavoitteellista; lenkkeilyssä tähdätään puolimaratoniin ja salitreenissä fitness-kilpailuihin. Jo lasten harrastustoiminnassa kartoitetaan, kenellä on lajiin luontaisia lahjoja ja kenen kannattaisi suunnata energiansa muualle. Mitään ei saa tehdä vain ja ainoastaan siksi, että siitä nauttii. Someen pitää olla jatkuvasti päivittämässä oman brändin mukaista sisältöä ja silotella sieltä elämän (ja tietenkin kasvojen) rypyt pois. Siellä, arvostelevan yleisön edessä, on oltava jatkuvasti täydellinen nainen tai mies, vanhempi ja työntekijä. Kulisseja täytyy jaksaa pitää yllä 24/7, sillä pahin mahdollinen painajainenhan olisi, että täydelliseen kiiltokuvaan ilmestyy särö. Ei siis ihme, jos vähän väsyttää.

Itse useammankin burnoutin kokenut Kolu myöntää sortuneensa suorittamiseen jopa toipumisprosessissaan. Eikä hän ole yksin. Some ja self help -kirjallisuus ruokkivat uskoa siitä, että onnellisuus odottaa elämän tiettyjen virstanpylväiden takana. Sitten kun. Onnellisuus löytyy suorittamalla vähän lisää. Laihduttamalla. Tienaamalla enemmän. Ostamalla enemmän. Negatiiviset tunteet tarkoittavat, että onnellisuuden tavoittelussa on epäonnistuttu. Pitää siis yrittää kovemmin. Kun negatiivinen tunne nostaa päätään, on ryhdyttävä välittömästi meditoimaan tai kirjoittamaan kiitollisuuspäiväkirjaa. Kenties kalliit lisäravinteet auttavat. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että tällainen pakkopositiivisuus puuduttaa. Ongelma jatkuvassa onnen tavoittelussa on tietenkin, ettei onni ole pysyvä tila. Onnellisuus “tuntuu vain pakenevan mitä hanakammin sitä jahtaa,” kirjoittaa Kolu. Tuota päättymättömän onnen ja autuuden tilaa metsästetään niin määrätietoisesti, että matkasta unohtuu ilo. Suorituskeskeisessä arjessa unohdamme nauttia elämästä ja havaita onnen hetkiä siellä, missä niitä olisi tarjolla. Kun mahdollisuus joutilaisuuteen ja spontaaniuteen viedään pois, muuttuu elämä väkisinkin raskaaksi.

Tarkkanäköinen, mutta pilke silmäkulmassa kirjoitettu kirja on arvokasta luettavaa jokaiselle, joka löytää itsensä kerta toisensa jälkeen valittelemasta kiirettä ja stressiä. Se on tärkeä muistutus siitä, mikä elämässä on oikeasti arvokasta ja miten yksinkertaisista asioista onnellisuus loppujen lopuksi kumpuaa.

Osta Kolun kirja Adlibrikseltä.

Korkeintaan vähän väsynyt

Sidottu, suomi, 2020

Eeva Kolu

Kirjassaan Kolu miettii, mikä kaikki meitä oikein uuvuttaa. Burnoutiin ei vie vain työ vaan ajan eetos. Hän poraa katseensa häpeään, suorittamiseen, täydellisyyden tavoitteluun ja ulkonäköpaineisiin mutta muistuttaa myös ilosta, huumorista, myötätunnosta ja joutilaisuudesta.

Osta kirja tästä.

E-kirja

Huomaathan, että OHO Live TV voi saada komission, mikäli ostat ylläolevan linkin kautta tuotteita. Näin autat meitä pysymään laatumediana!