Toivomme kaikki, että paluu arkeen koittaa pian ja pääsemme jälleen säännöllisesti kampaajien ja kosmetologien hemmoteltaviksi. Viimeistään kuluneen vuoden aikana ihmiset ovat kuitenkin oppineet panostamaan ihon ja hiusten kotihoitoon. Tämä on hyvä uutinen, sillä ammattilainenkaan ei pysty aina pelastamaan pahoilla tavoilla arjessa pilattua tukkaa.
Glamour listasi seitsemän opettelemisen arvoista arkirutiinia, jotka parantavat hiusten kuntoa.
1. Kuivaa hiukset mikrokuitupyyhkeellä
Märkinä hiukset vaurioituvat helpommin. Siksi hiukset kannattaa kuivata nopeasti, mutta hellävaraisesti. Tiedämme jo, että kuuma fööni kuivattaa rasittaa hiusta, mutta harva muistaa, että pyyhkeilläkin on eroja. Mikrokuitupyyhe imee vettä paljon tehokkaammin kuin perinteinen froteepyyhe, joten hiusten kuivumisaika lyhenee huomattavasti.
2. Vältä tiukkoja kampauksia
Varsin yleinen virhe, joka aiheuttaa hiusten katkeilua, on liian tiukkojen kampauksien suosiminen arkikäytössä. Säännöllisesti tai pitkiä aikoja kerrallaan käytettynä tiukka ponnari rasittaa hiustuppia. Anna hiusten siis olla mahdollisuuksien mukaan auki, tai valitse löysempi kampaus. Myöskään muotoilutuotteilla ei kannata turhaan läträtä, sillä tuotekuorma rasittaa hiusta ja latistaa hiukset.
3. Anna hiusnaamion vaikuttaa yön yli
Korjaava ja kosteuttava hiusnaamio on tehokas hoito kovia kokeneille kutreille. Parhaan tuloksen saat, kun annat hiusnaamion vaikuttaa yön yli. Levitä hiusnaamio kuiviin hiuksiin ennen nukkumaanmenoa ja peitä hiukset suihkumyssyllä, jotta lakanat eivät tahriinnu.
4. Muista vitamiinit
Hiusten terveys ei riipu pelkästään siitä, millaiset hoitotuotteet sinulla on käytössäsi. Ruokavaliolla on valtava vaikutus hiusten kuntoon. Varmista siis, että syöt monipuolisesti ja että hiukset saavat tarvitsemansa vitamiinit. Hiuksia hemmottelevia ruokia ovat muun muassa pinaatti, avokado ja rasvainen kala. Jos ruokavaliosta uupuu tärkeitä vitamiineja, voi niitä nauttia lisäravinteiden muodossa.
5. Älä unohda kollageenia
Kollageenia hehkutetaan ihonhoidossa, mutta julkkisten rakastama hiusstylisti Jason Collier tietää, että sillä on keskeinen rooli myös hiusten hyvinvoinnissa. Kollageeni on tärkeä proteiini, joka tekee hiuksista vahvat ja joustavat, ehkäisten hiusten katkeilua sekä ohenemista. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että kollageeni voi viivästyttää harmaiden hiusten ilmestymistä.
6. Muista leikata
Vaikka kampaajalla ei tulisikaan nyt käytyä entiseen tapaan, ei hiusten leikkuun kanssa pidä viivytellä. Kun kaksihaaraiset pääsevät kasvamaan valtoimenaan, alkavat ne haurastuttaa hiuksia. Ammattilaiset suosittelevat tasoitusta kahden tai neljän kuukauden välein, hiusten pituudesta riippuen.
7. Hoida päänahkaa
Vaikka vartalon ihoa osataan kuoria säännöllisesti, päänahka unohtuu monelta. Säännöllinen kuorinta poistaa tuotejäämät hiustupista sekä parantaa verenkiertoa, parantaen näin hiusten kiiltoa. Kuorivaa tuotetta on hyvä käyttää suihkun yhteydessä säännöllisesti, mutta jopa hiusten harjaaminen käy hellävaraisesta kuorinnasta.
Lähde: Glamour
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä