Teemu Asunmaa on sijoittunut SM1-luokassa toiseksi SM-rallikauden kolmannessa osakilpailussa. Eroa voittajaan jäi lopulta 6,6 sekuntia. SM-pisteissä Asunmaa nousi sarjan kärkeen.
Teemu Asunmaa, 34, kartanlukijansa Marko Salmisen, 42, kanssa, ovat sijoittuneet toiseksi SM-rallikauden kolmannessa osakilpailussa SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa. Eroa kilpailun voittaneeseen Mikko Heikkilään jäi lopulta 6,6 sekuntia Asunmaa ajoi yhteensä kolmelle erikoiskokeelle pohja-ajan. Toinen sija nosti Asunmaan SM1-luokan pisteissä ensimmäiseksi.
Avauspäivänä perjantaina ajettiin kolme erikoiskoetta ja 23,8 erikoiskoekilometriä. Erikoiskokeet olivat kestopäällysteisiä, mikä on poikkeuksellista Suomen olosuhteissa. Asunmaa oli yötauolle mentäessä kolmas.
– Vähän kaksijakoiset fiilikset. Ajettiin ehjänä läpi, mutta liian varovaisesti. On ollut mukava ajaa asfalttia, ainahan se erilaista on kuin soralla, Asunmaa kommentoi.
Lauantai koostui perinteisemmistä soraerikoiskokeista. Erikoiskokeita ajettiin yhteensä 10 kappaletta ja erikoiskoekilometrejä 78,33. Asunmaa oli hereillä heti aamusta ja kuroi eron ensimmäiseen huoltoon tultaessa 9,3 sekuntiin nousten samalla yleiskilpailussa toiseksi.
– Aamun ensimmäisellä erikoiskokeella ajattelin että varottiin liikaa tien liukkautta, mutta aika oli silti hyvä. Päivä on vielä pitkä ja kiinni ottaminen vaikeutuu kun keli lämpenee ja tiet kuivuvat. Hyvillä fiiliksillä lähdetään painamaan, hän lisäsi.
Päivän toisella lenkillä Asunmaan ajoi pohja-ajan erikoiskokelle 7 ja toiseksi nopeimmat ajat erikoiskokeille 8 ja 9 ollen yleiskilpailussa edelleen toisena. Päivän viimeiseen huoltoon tultaessa eroa kärkeen oli 11,2 sekuntia.
– Rengas toimi erinomaisesti ja pitoa oli runsaasti. Tuli itse varottua vähän liikaa. Katsotaan miten lähtee kääntymään viimeisillä pätkillä. Mestaruudesta ei ajeta tässä kisassa ja pisteetkin ovat tärkeitä, mutta koitetaan kiristää, Asunmaa sanoi.
Viimeisen neljän erikoiskokeen lenkki kaventui kolmeen, kun erikoiskoe 13 – Avanti peruttiin. Asunmaa latasi erikoiskokeelle 10 nopeimman ajan ja erikoiskokeelle 11 kolmanneksi nopeimman ajan. Kilpailun päättäneelle erikoiskokeelle 12 Asunmaa ajoi neljänneksi nopeimman ajan ollen maalissa toinen. Asunmaan keskinopeus ajetuilla erikoiskokeilla oli 120,4 kilometriä tunnissa.
– Tänään ei ollut paras päivä, muttei toisaalta huonokaan. Hyvät pisteet saatiin ja vauhti oli tänään hyvää ja ajo järkevää. SM-sarjan pistejohto on hyvä palkinto. Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille. Koitetaan kolmen viikon päästä voittaa kotikisa.
Rallin SM-sarja jatkuu 18.-19.6. Seinäjoella SM Pohjanmaa-rallin merkeissä. SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin kooste esitetään Yle TV2:lla sunnuntaina 6.6. kello 17.
Lähde: Asunmaa Racing -tiedotus
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä