Edellisenä vuonna pyöreät 60 vuotta täyttänyt Ismo Alanko julkaisee yhdessä Jaakko Kuusiston johtaman Oulun Sinfonian kanssa tehdyn Kaiken maailman kehtolauluja -levyn 10. syyskuuta.
”Ensikosketuksen sinfoniaorkesterin kanssa esiintymisestä sain vuonna 2012, kun tein Radion sinfoniaorkesterin kanssa Maailmanlopun sushibaari -konsertin. Keväällä 2018 vuorossa oli Talossa Ismo Alanko -konserttisarja Tampere-talossa, johon kuului yhteiskonsertti Tampere Filharmonian kanssa Jaakko Kuusiston johdolla. Sen jälkeen tein Jaakon kanssa konsertit myös Sinfonia Lahden ja Oulu Sinfonian kanssa. Niiden jälkeen tuli puheeksi, että olisi upeaa päästä joskus myös levyttämään sinfoniaorkesterin kanssa ja Jaakko innostui asiasta”, Alanko kertoo levyn synnystä.
Albumilla kuullaan Kuusiston ja Alangon valitsemia poimintoja Alangon pitkän uran varrelta sekä ennen julkaisemattomia kappaleita. Kaikki kappaleet on sovitettu kokonaan sinfoniaorkesterille eikä mukana ole tavanomaista rockbändiä ollenkaan. Ensimmäisenä maistiaisena levyltä on nyt julkaistu kappale Anteeksiantaja.
”Kaiken maailman kehtolauluja on hurja, villi ja estoton musiikillinen seikkailu, jossa nyt julkaistava kappale Anteeksiantaja melodisena ja harmonisesti selkeänä lauluna edustaa yhtä äärilaitaa. Toisessa laidassa ovat esimerkiksi Lotta Wennäkosken sovittama Päivän uutinen tai Markus Fageruddin näkemys Sielun Veljien Rauhallista-kappaleesta”, toteaa Alanko.
Levyn julkaisukonsertti järjestetään torstaina 16. syyskuuta Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa. Ennen levyn ilmestymistä taiteilija esiintyy soolona Tampereen Viikinsaaressa perjantaina 20. elokuuta. Keikalla kuullaan läpileikkaus Alangon koko 40-vuotiselta taiteilijanuralta, johon mahtuu paitsi 1990-luvulla alkanut ja yhä jatkuva soolotuotanto myös Hassisen Koneen ja Sielun Veljien klassikoita. Ennen Alankoa Viikinsaaren lavalle nousee kaksi myöhemmin ilmoitettavaa esiintyjää, joista ensimmäinen aloittaa settinsä kello 18. Alangon soittoaika on kello 20.
Jatka lukemista
5 suomalaisten suosikki huonekalusarjaa
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi