Helsingin juhlaviikot järjestetään jälleen 19.8.–5.9.2021. Festivaalin avajaiskonsertissa Helsingin kaupunginorkesteri tulkitsee Philip Glassin Heroes Symphonyn, joka pohjautuu David Bowien Berliini-trilogian klassikkolevyyn. Alkuperäisen levyn tuotti Brian Eno, jonka uniikki installaatiokokonaisuus 77 Million Paintings and Other Audio-Visual Works on koettavissa Musiikkitalossa päivittäin koko festivaalin ajan. Avajaisiltana kuullaan myös veli Roger Enon pianokonsertti. Oodin Kino Reginassa esitetään Apollo-lentojen kuumatkoista kertova For All Mankind ja muita elokuvia, joihin Brian Eno on säveltänyt musiikin.
Festivaalin avajaisviikonloppuna uusi, rento klasarifestivaali Wonderfeel Helsinki tarjoilee klassisen musiikin kärkinimiä, nykymusiikkia ja jazzvivahteita luonnon helmassa Tokoinrannassa ja Huvilassa. Festivaalilla voi kuulla esimerkiksi huippupianisti Vikingur Ólafssonia, maailman parhaisiin lukeutuvaa lauluyhtye Theatre of Voicesia, palkittua Marmen-jousikvartettia tai Pekka Kuusistoa johtamassa Radion sinfoniaorkesteria. Ohjelman ovat kuratoineet Eriikka Maalismaa, Antti Tikkanen, Minna Pensola ja Heta Aho yhdessä Juhlaviikkojen tiimin kanssa. Kokonaisuuteen on myynnissä yhden, kahden ja kolmen päivän festivaalirannekkeita.
Festivaalin aikana Huvilan lavalle astuvat muun muassa J. Karjalainen, 22-Pistepirkko, Yona & Tapiola Sinfonietta, Yeboyah, Vesta, Jesse Markin, Ringa Manner & Umo Jazz Orchestra, Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement ja Oranssi Pazuzu. Lisäksi Helsinkiin saapuvat jazzin traditioita tuulettava Sons of Kemet, malilainen aavikkobluesyhtye Songhoy Blues, sielukas Alice Phoebe Lou sekä joukko lontoolaisen Erased Tapes -levymerkin artisteja.
Klassisen musiikin huippuja nähdään Tokoinrannan lisäksi konserttisaleissa. Musiikkitalossa esiintyvät Vikingur Ólafssonin ohella esimerkiksi huippuviulisti Baiba Skride ystävineen, Wienin ja Berliinin filharmonikkojen muusikoista koostuva Philharmonix, Concertgebouw-sinfoniaorkesterin kamarimusiikkikokoonpano Camerata RCO sekä Itämeripäivän juhlakonsertin solistina Wagneria tulkitseva tähtisopraano Nina Stemme.
Ranskalaisen Boris Charmatzin teosta 10 000 gestures pidetään yhtenä viime vuosien merkittävimmistä nykytanssin ja näyttämötaiteen esityksistä. Teoksen tanssijoista jokainen esittää lukemattoman määrän liikkeitä toistamatta mitään niistä uudelleen. Charmatzin A Dancer´s Day puolestaan tarjoaa kurkistuksen tanssiteoksen syntyyn. Kaapelitehtaalla nähdään lisäksi Tero Saarinen Companyn Transit-teoksen Suomen ensi-ilta, jossa tanssi käy vuoropuhelua Sebastian Fagerlundin musiikin ja IC-98-duon videoinstallaation kanssa, sekä Tiia Kasurisen I’m Not Entirely Here (Cybersad).
Helsinki Biennaalin Senaatintorin ylle tuoma Janet Echelmanin verkkoveistos 1.78 herää henkiin Juhlaviikkojen avajaispäivänä, kun sen taustalla soi Länsman, Norvio & Rinteen liveääniteos. Kosketuksen äärelle puolestaan johdattelee kansainvälinen nykytaidekokonaisuus A I S T I T / coming to our senses Taidehallissa, Stoassa ja kaupunkitilassa. Raija Malkan ja Kaija Saariahon Blick-näyttelyn rinnalla Amos Rexissä kuullaan Saariahon ja Jean-Baptiste Barrièren Extasis-konsertti.
Viime kesänä suuren suosion saaneet Taidelahjat ja Korttelikonsertit toteutetaan tänä vuonna entistä laajemmin. Kuka tahansa voi tilata läheisensä pihalle tai ikkunan 5–10 minuutin yllätysesityksen muusikolta, runoilijalta tai esittävän taiteen ammattilaiselta. Elokuussa tilattavaksi tulee jopa tuhat yleisölle maksutonta Taidelahjaa, jotka toteutetaan yhteistyössä pääyhteistyökumppani OP:n kanssa. Lisäksi noin 50 Korttelikonserttia levittyy Helsingin pihapiireihin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna yhteistyössä pääyhteistyökumppani Helsingin Sanomien kanssa.
Juhlaviikkojen ystäväfestivaaleina nähdään Art goes Kapakka, Runokuu, SAMPO Festival, Viapori Jazz, Perttu Häkkisen säätiön alakulttuuripäivä, Helsingin Oopperakesä, Outsider Art Festival ja Helsinki Lit.
Kaikki festivaalin tapahtumat järjestetään tapahtumahetkellä voimassa olevien turvallisuusvaatimusten mukaisesti ja lippuja on saatavilla rajoitetusti turvavälit huomioiden. Festivaalin tapahtumapaikoilla kiinnitetään erityistä huomiota hygieniaan ja väljyyteen.
Tutustu koko festivaaliohjelmaan: helsinkifestival.fi
Lähde: Helsingin juhlaviikot
Jatka lukemista
Eihän vakava nollapäivähaavoittuvuus jäänyt sinulta huomaamatta?
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan