OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Vaurastu kuin nainen rohkaisee naisia ottamaan talousasiat haltuun – Lue Oho TV:n kirja-arvostelu

Moona Laakso: Vaurastu kuin nainen. Into Kustannus 2021

On naisten vuoro vaurastua! Näin julistaa toimittaja Moona Laakso, jonka asuntosijoittajanaisia koskevat artikkelit ovat olleet erittäin suosittuja.

Naisen euro on Suomessa noin 80 senttiä ja maamme rikkaimpien nimien listalla näkyy yhä enimmäkseen miehiä. Raha-asiat ja sijoitusmaailma on pitkään mielletty miesten vaikutusalueeksi, mikä näkyy varallisuuden epätasaisena jakautumisena sukupuolten välillä. Laakso myöntää, ettei hänkään olisi ikinä ryhtynyt sijoittamaan ilman julkisuudessa asiasta puhuvien naisten esimerkkiä.

Vaurastu kuin nainen syntyi, koska Laakso halusi inspiroida naisia ottamaan talousasiat haltuun. Kirjassa 12 menestynyttä suomalaista naista jakavat omat tarinansa. He puhuvat sijoittamisesta, yrittämisestä, säästämisestä ja ennen kaikkea suhteestaan rahaan. He kertovat, miksi taloudellinen itsenäisyys ja rahan tuoma vapaus ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Mikä parasta, heidän mukaansa ne voi saavuttaa, vaikka omat lähtökohdat eivät olisi kummoiset.

Kirjassa äänessä ovat suomalaisille tutut nimet, kuten vaatesuunnittelija Paola Suhonen, uransa huipulla lopettanut kenkäsuunnittelija Minna Parikka, hyvinvointiyrittäjä Jutta Larm, sekä juontaja Vappu Pimiä. Kirjan naiset ovat kukin tehneet asiat omalla tavallaan. Yhteistä heille on kuitenkin ollut suurien unelmien tavoitteleminen ja pitkäjänteinen panostaminen omaan talouteen. Vaikka kirjan naiset ovat menestyneet tekemällä työtä, kertomuksissa keskeiseen rooliin nousee myös sijoittaminen. Osakkeet ja asuntosijoittaminen ovat auttaneet naisia oikeasti kasvattamaan omaisuuttaan. Kaikki kirjaa varten haastatellut haluavat selväksi, ettei naisilla ole mitään syytä pelätä sijoittamista ja raha-asioita. Mitä todennäköisimmin ongelma onkin juuri esimerkkien puute. Kuten asuntosijoittaja Maria Friström kirjassa toteaa:

“Jos ei näe itsensä kaltaisia tekemässä, herkästi ajattelee, ettei siihen pysty.”

Vaurastu kuin nainen on hyödyllistä luettavaa aivan jokaiselle naiselle. Menestystarinoita lukiessa kateus voisi helposti alkaa nakertaa, mutta kirjan sanoma on selvä: Ei tarvitse olla pukumies ymmärtääkseen raha-asioiden päälle. Melkein kuka tahansa pystyy järkevillä teoilla ja suunnitelmallisuudella parantamaan omaa taloudellista asemaansa. Miljonääriksi ei tarvitse pyrkiä (joskin kirjan mukaan siitä ehkä kannattaa unelmoida), mutta taloudellinen vakaus tarjoaa elinikäistä turvaa ja vapautta. Kukapa ei sitä haluaisi.

Osta kirja Adlibrikselta.

Vaurastu kuin nainen 

Sidottu, suomi, 2021

Maria Friström päätti lähteä Piilaaksosta Suomeen remontoimaan asuntoja. Mikä sai Minna Parikan lopettamaan huipulla ja missä asioissa Paola Suhosen mielestä naisten tulisi katsoa itseään peiliin?

Moona Laakso kysyy kirjan naisilta, miten he ovat onnistuneet kasvattamaan tulojaan ja omaisuuttaan. Jokaisen reitti vaurauteen on erilainen.

Kirja herättää ajatuksia rahasta ja rikastumisesta, mutta ennen kaikkea inspiroi ottamaan oman talouden ja tulevaisuuden haltuun sekä innostaa sijoittamaan, unelmoimaan ja ajattelemaan isommin. Vaurauden tavoittelu ei ole synti, lasten saaminen ei ole este ja raha voi mahdollistaa paremman tulevaisuuden niin itselle kuin yhteiskunnalle.

Osta kirja täältä*

*Huomaathan, että OHO Live TV voi saada komission, mikäli ostat ylläolevan linkin kautta tuotteita. Näin autat meitä pysymään laatumediana!