Koti on terveyden ja ihmissuhteiden rinnalla tärkein suomalaisten onnellisuuteen vaikuttava tekijä, kertoo Asuntosäätiön laaja Kotionnellisuus-tutkimus. Kotona koettua onnellisuutta lisäävät eniten kodin turvallinen sijainti sekä oma tila ja rauha.
Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksen mukaan kodin vaikutus suomalaisten onnellisuuteen on keskeinen. Koti nostetaan terveyden ja läheisten rinnalla tärkeimmäksi onnellisuuden lähteeksi.
– Asumisesta keskustelu kulkee usein kovien faktojen, kuten rahan ja neliöiden ympärillä. Halusimme tuoda keskusteluun uuden näkökulman: onnellisuuden. Maailman onnellisuusraportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa, ja oli kiinnostavaa selvittää kodin yhteyttä suomalaisten onnellisuuteen. Tekemämme tutkimus osoittaa, että koti on merkittävä onnen lähde, Asuntosäätiön viestintä- ja markkinointijohtaja Johanna Otranen kertoo.
Asuntosäätiön tutkimus vahvisti osaltaan myös suomalaisten yleistä tyytyväisyyttä elämäänsä: kolme neljästä (75 %) kokee olevansa onnellinen.
– Kotionnellisuus-tutkimuksemme mukaan onnellisia ihmisiä löytyy yhtä paljon kaikenlaisista kodeista. Asumismuodolla tai talotyypillä ei ole merkitystä suomalaisten yleiselle onnellisuudelle. Samoin kaupungissa tai maaseudulla asuvien kotionnellisuus syntyy samankaltaisista asioista, Otranen sanoo.
Tutkimuksen mukaan kotionnellisuutta lisäävät eniten kodin turvallinen ja rauhallinen sijainti sekä oma tila ja rauha. Myös kodin koko ja toimivuus ovat tärkeitä kotionnellisuuden lisääjiä.
Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten onnellisuuden lähteitä ja erityisesti kodin merkitystä onnellisuuteen. Kesällä 2021 tehtyyn väestökattavaan tutkimukseen osallistui 1 579 vastaajaa, jotka edustavat 18–69-vuotiaita suomalaisia.
Koti saa oman päivän kalenteriin
Lauantaina 9.10.2021 Suomessa vietetään kaikkien aikojen ensimmäistä Kodin päivää.
– Kalenteri on täynnä erilaisia teemapäiviä, mutta maailman tärkeimmältä paikalta, kodilta, se on puuttunut. Asuntosäätiön 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi päätimme korjata asian. Jatkossa koti saa ansaitsemansa huomion vuosittain lokakuun toisena lauantaina, Otranen iloitsee.
Kodin päivää vietetään tietenkin kotoilemalla, yhdessä läheisten kanssa tai omasta rauhasta nauttien, touhuten tai ihan vaan loikoillen. Päiväksi valikoitui lauantai kahdesta syystä.
– Kotionnellisuus-tutkimuksessamme selvisi, että lauantai on suomalaisten ylivoimainen suosikkiviikonpäivä. Lauantaisin vietämme myös tyypillisimmin aikaa kotona, Otranen kertoo.
Asuntosäätiö kutsuu kaikki jakamaan Kodin päivän tunnelmia somessa tunnuksella #kodinpäivä.
Lähde: Asuntosäätiö
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä