OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva: Otava

Kirja-arvostelu: Isoäitien iltasadut muistuttaa kaikenikäisiä lukemisen tärkeydestä

Isoäitien iltasadut, Otava 2021

Mikä on sinun lempisatusi? Tarja Halosella se on Grimmin veljesten Bremenin soittoniekat, Eila Roineella Ruma ankanpoikanen.

Yhteistyössä Kotilieden Kummikerhon kanssa koottu Isoäitien iltasadut sisältää parisenkymmentä klassikkosatua. Valtaosa kertomuksista on varmasti entuudestaan tuttuja jokaiselle iltasatuja lukeneelle ja kuunnelleelle. Kirjasta löytyvät niin Prinsessa Ruususet, Lumikit, Saapasjalka-kissat kuin Hannut ja kertutkin. Se, mikä antaa tälle satukirjalle särmää, on se, että satujen valitsijat ovat isoäitejä ja monet heistä kuuluisia naisia. Ainakin aikuiselle lukijalle kirjan kiinnostavinta antia ovatkin perustelut, joita muun muassa Halonen, Roine, Seela Sella, Sikke Sumari ja Kirsi Manninen antavat satuvalinnoilleen. Moni heistä kertoo valinneensa kirjaan sadun, jonka heidän lapsensa tai lapsenlapsensa haluaa kuulla yhä uudestaan ja uudestaan.

Halonen myöntää olevansa välillä liian kiireinen isoäiti. Tyttärelleen Annalle hän kuitenkin luki paljon. Sadut, joissa kyseenalaistetaan ahtaita rooleja ja juhlitaan monimuotoisuutta, ovat olleet sekä äidin että tyttären mieleen. Hänen valitsemassaan sadussa piilee opetus siitä, että jokainen ihminen ja eläin on arvokas omana itsenään.

– Kaikki vanhat sadut eivät sovi enää tähän päivään. Mutta sitten on niitä, jotka tuntuvat ajankohtaisilta vuosisadasta toiseen. Bremenin soittoniekat on hämmästyttävän moderni satu, joka sopii tälle ekologisemmin ajattelevalle uudelle sukupolvelle, perustelee presidentti valintaansa.

Otavan, Kotilieden toimituksen ja Kotilieden Kummikerhon yhteisen kirjahankkeen tarkoitus on edistää lasten lukutaitoa ja ehkäistä syrjäytymistä. Isoäitien iltasadut ei tarjoa kertomusten osalta mitään uutta, eikä sen ole tarkoituskaan. Perinteinen satukirja on ennen kaikkea kannanotto satujen puolesta. Se muistuttaa satujen lukemisen tärkeydestä aikakaudella, jolloin lapset viettävät paljon aikaa ruutujen ääressä. Saduilla on valtava merkitys lapsen oppimiselle ja luovuudelle, sillä ne ruokkivat mielikuvitusta ja avartavat maailmankatsomusta. Lisäksi satuhetki on lapsen ja aikuisen yhteistä laatuaikaa. Perheessä kuin perheessä pitäisikin “aina olla aikaa vähintään yhteen satuun”, kuten Kummikerhon puheenjohtaja Leeni Peltonen esipuheessa asian muotoilee.

Isoäitien iltasadut on kuvittanut Paula Mela.

Osta kirja Adlibrikselta.

Isoäitien iltasadut 

Sidottu, suomi, 2021

Iki-ihanaa iltalukemista! Kauniisti kuvitettu valikoima suomalaisten isoäitien suosikkisatuja.

Adalminan helmi, Ruma ankanpoikanen, Saapasjalkakissa… Kaksikymmentä isoäitiä on valinnut kirjaan mielisatunsa. Mukana on esimerkiksi Andersenin ja Grimmin satuja sekä suomalaisten kertojamestareiden helmiä.
Valitsijoina on monenlaisia isoäitejä eri puolilta Suomea. Heihin lukeutuvat Eila Roine, Tarja Halonen, Kirsti Manninen ja Seela Sella. Isoäidit myös kertovat kirjassa valintansa syistä.

Kirja on koottu yhteistyössä Kotilieden Kummikerhon kanssa. Vuonna 1938 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö tukee edelleen mm. vähävaraisia suomalaisperheitä.

Osta kirja täältä*

*Huomaathan, että OHO Live TV voi saada komission, mikäli ostat ylläolevan linkin kautta tuotteita. Näin autat meitä pysymään laatumediana!