OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva. pexels.com

Holistinen parantaja neuvoo: 5 tapaa lisätä onnellisuutta

Holistinen parantaja Arielle Simone aloitti oman tutkimusmatkansa vuonna 2011, kun hän sairastui vakavasti. Rankan laihdutuskuurin päätteeksi nainen joutui sairaalaan ja hänellä todettiin suolisto-ongelmia, joiden parantuminen vaati totaalisen elämäntapamuutoksen. Sekä ruokavalio että kunto-ohjelma menivät uusiksi.

Simone sai apua alan ammattilaisilta, mutta hän alkoi myös oma-aloitteisesti tutkia ravitsemusta. Pian hän kouluttautui henkilökohtaiseksi valmentajaksi ja holistiseksi parantajaksi. Tänä päivänä hänen tavoitteenaan on auttaa ihmisiä, erityisesti mustia naisia, löytämään juuri heille itselleen sopivat terveelliset elämäntavat. Koska jokainen ihminen on erilainen, Simone mukauttaa ohjelmansa ja suosituksensa asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Uudenvuoden kunniaksi hän kuitenkin tarjoaa Voguessa viisi yleispätevää ohjetta, jotka toimivat hyvänä perustana jokaiselle, joka toivoo vuoteen 2022 terveyttä ja onnea.

Laadi aamurutiini

– Kysyn asiakkailtani ensimmäiseksi, kuinka he aloittavat päivänsä. Tämä heijastaa sitä, kuinka muuten elämme, Simone sanoo.

Rutiinit kuuluvat arkeen ja hyvien rutiinien opetteleminen on tärkeässä roolissa elämäntapamuutokseen tähdättättäessä.

– On tärkeää olla nousematta kiireessä tai tarttumatta saman tien puhelimeen. Aloita päivä tekemällä jotakin sellaista, josta pidät. Vaikka se tarkoittaisi vain viiden minuutin meditaatiota tai venyttelyä… Se voi olla lukemista tai päiväkirjan pitämistä. Kun aloitat aamusi tarkoituksenmukaisesti, tunnet asioiden olevan paremmin hallinnassasi, hän neuvoo.

Syö kasvispainotteista ruokaa

– Kun puhun kasvispainotteisesta ruoasta, en tarkoita, että sinun on ryhdyttävä vegaaniksi tai poistettava ruokia ruokavaliostasi. Tarkoitan värien ja kasvisten lisäämistä ruokavalioon. Mieti, voisitko lisätä vihanneksia smoothieihin tai lounaslautaselle ja aloita siitä, Simone vinkkaa.

Hän muistuttaa, että vihannekset ovat tärkeitä energianlähteitä, sillä niiden sisältämät ravintoaineet auttavat kehoamme ja aivojamme toimimaan optimaalisesti.

– Pelkästään värejä lisäämällä alat huomata, että lautasella on entistä enemmän ravintoaineita. Kun syöt värikkäästi, myös tunnet olosi värikkääksi ja elinvoimaiseksi, hän selittää.

Opi puhumaan kehosi kieltä

– Tarkoitan tällä tietoisen ja sinulle sopivan liikkeen toteuttamista. Liikunnan ei pitäisi olla raskasta tai raatamista. Sen pitäisi tuntua hyvältä ja tyydyttävältä, muuten et pitäydy siinä. Olemme monimutkaisia olentoja, joten meidän on löydettävä iloa harjoituksesta, joka tuntuu juuri sinusta hyvältä. Kun teemme jotain siksi että haluamme, alamme oikeasti ymmärtää kehomme vahvuuden, Simone lupaa.

Hanki luova harrastus

– Kun etsimme iloa, on tärkeää ruokkia sisällämme olevaa pientä lasta. Tämä ilo auttaa ahdistukseen, mikä puolestaan voi auttaa hillitsemään himoja. Saatamme luulla kaipaavamme hiilihydraatteja ja sokeria, mutta itse asiassa kaipaamme seikkailua ja naurua, tai iloa ja läheisyyttä, Simone sanoo.

Esimerkiksi luonnossa samoilu, tanssiminen ja maalaaminen auttavat tuomaan arkeen mielekkyyttä.

– Monella meistä on töitä ja velvollisuuksia, jotka saattavat tuntua ylivoimaisia, mutta luovat harrastukset saavat meidät tuntemaan olomme vapaaksi ja auttavat kohentamaan mieltä, hän lisää.

Vietä laatuaikaa itsesi kanssa

– On olemassa lukuisia pieniä keinoja lisätä elämän romanttisuutta käytännöllisellä tavalla. Ota hieman enemmän aikaa suihkussa ja anna itsellesi tilaa tuntea. Kiireettömyys on luksusta, Simone huomauttaa.

Pysähdy hetkeksi ja mieti, missä kohtaa päivää voisit lisätä elämääsi nautintoa.

– Kysy itseltäsi, miltä laatuaika oman itsesi kanssa näyttää. Joskus on tärkeää laittaa puhelin sivuun ja vain istua itsemme kanssa. Tarkoituksellisuus auttaa sivuuttamaan häiriötekijät ja auttaa saavuttamaan onnellisemman version itsestämme, Simone lausuu.

Lähde: Vogue