Joka päivä maailmalta tuntuu kantautuvan lisää huonoja uutisia. Kun pandemiaa, sotaa ja inflaatiota tulee joka tuutista, stressi ja ahdistus saattavat...
onnellisuus
Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksen mukaan kodilla on terveyden ja ihmissuhteiden rinnalla suurin vaikutus suomalaisten onnellisuuteen. Tuoreen mittauksen mukaan suomalaisten yleinen onnellisuus on...
Suomi on maailman onnellisin maa, mutta mikä tekee meidät onnelliseksi? Lähes viiidennes suomalaisten elämän yleisestä onnellisuudesta muodostuu tyytyväisyydestä omaan kotiin...
Me kaikki unelmoimme onnesta, jota tuntuu jostain syystä olevan niin vaikea tavoittaa. Onnellisuus merkitsee jokaiselle jotain erilaista, joten on mahdotonta...
Onnellinen, terve parisuhde lienee yksi yleisimmistä haaveista. Toki hyvä suhde vaatii jatkuvaa vaivannäköä, mutta kaikki lähtee liikkeelle kumppanin valinnasta. Etenkin...
Onnellisuus on tunne, jota kaikki tavoittelevat. Joskus aivan pienetkin asiat voivat tehdä onnelliseksi, joskus onnen tavoittaminen taas tuntuu mahdottomalta. Vaikka...
Me kaikki haluamme olla onnellisia. Onnellisuutta etsitään mitä erikoisimmista paikoista, mutta tuo abstrakti käsite tuntuu olevan vaikeasti tavoitettavissa. Totuus on,...
Holistinen parantaja Arielle Simone aloitti oman tutkimusmatkansa vuonna 2011, kun hän sairastui vakavasti. Rankan laihdutuskuurin päätteeksi nainen joutui sairaalaan ja...
Shoppailu on hauskaa, mutta tavarat eivät tuo onnea, eikö niin? Käyttäytymispsykologi ja The Psychology of Fashion -kirjailija, professori Carolyn Mair...