Kotimainen heavyrock -kokoonpano Jimbo’s Garage on julkaissut toisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan.
Bändin johtohahmo Jimbo Mäkeläinen kommentoi kappaletta: ”Käsissäni oli biisi, josta todella pidin. Biisissä oli vahvat kitarariffit ja vielä vahvemmat laulumelodiat. Päätin käyttää tässä GARAGEn erinomaista laulupuolen taitoa rankalla kädellä, ja Taage ja Maija loihtivatkin laulumaailmasta hyvin vahvan kokonaisuuden.
Rumpu- ja varsinkin kosketinpuolella aloin hifistellä, ja loin soitto- ja soundimaiseman isoon keski-Eurooppalaiseen discoon. Tiedättehän, sellaisia jäätäviä disco-halleja joihin mahtuu tuhansia ihmisiä kerralla. Itse asiassa minun ei kuitenkaan tarvinnut tehdä juuri mitään sen eteen, biisistä oli hyvin luonnollisesti tullut jo sellainen. Mutta, visioitahan aina pitää olla, ja hyvä niin. Kun olin saanut tämän miksattua, tiesin heti että nyt tämä on kohdallaan. Hiton hyvä biisi.”
Kuuntele “Now We Are Strangers”:
Bändin pääarkkitehtina toimiva Jimbo Mäkeläinen tunnetaan mm Ironcrossin ja Lordin entisenä rumpalina. Äänijänteitään kappaleella venyttelevät Taage Laiho ja Maya Liittokivi, kitarassa kuullaan Kari Riihimäkeä ja bassossa Jari Riitalaa.
Jatka lukemista
Eihän vakava nollapäivähaavoittuvuus jäänyt sinulta huomaamatta?
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan