Kansallisteatteri haluaa auttaa Ukrainaa inhimillisen kärsimyksen lievittämisessä järjestämällä tukikonsertin, jossa kuullaan musiikkia ja runoutta monien eri artistien esittämänä. Konsertti järjestetään Suurella näyttämöllä sunnuntaina 20.3. klo 17.00 ja liput tulevat myyntiin tiistaina 8.3. Esiintyjien nimet julkaistaan viikolla 10.
Ukrainan suvereeni valtio ja sen 44-miljoonainen kansa ovat joutuneet hyökkäyssodan kohteiksi. Sota on muuttunut jatkuvasti julmemmaksi. Siviiliuhrien ja pakolaisten määrä on kasvanut päivä päivältä.
– Olen todella järkyttynyt sodan syttymisestä Euroopassa, kuten varmasti kaikki ovat. Haluamme järjestää tukikonsertin talkoohengessä, koska se on tehokas tapa kerätä konkreettista rahallista apua ja samalla osoittaa näkyvästi tukea sodan runtelemalle Ukrainalle, pääjohtaja Mika Myllyaho sanoo Kansallisteatterin tiedotteessa.
Lipputuotot luovutetaan lyhentämättöminä UNICEFille
Ukrainan kriisi on eskaloitunut ja uhkaa vaikuttaa 7,5 miljoonan lapsen elämään. Taistelujen laajentuessa humanitaarisen avun tarve kasvaa. UNICEF tarjoaa turvaa ja suojaa, terveyspalveluja, vettä ja sanitaatiota, psykososiaalista tukea sekä rahallisia avustuksia Ukrainassa taistelujen jalkoihin jääneille ja niitä paenneille lapsille ja heidän perheilleen.
Katsojat voivat valita neljästä hintaluokasta, kuinka paljon haluavat maksaa lipustaan (20‒150 €). Liput tulevat myyntiin tiistaina 8.3. ja esiintyjien nimet julkaistaan viikolla 10. Konsertin tuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä UNICEFille.
Lähde: Kansallisteatteri




Jatka lukemista
Rakkaus on osa pimeyttä, tai ainakin erottamaton osa sitä
”Kännisinkin kuulija herää tuopistaan ja alkaa hoilaamaan mukana helposti omaksuttavaa kertosäehokemaa” –
Mustan Kuun Lasten ensimmäinen demokasetti täytti 30-vuotta – juhlavuoden kunniaksi siitä painatettiin uusi painos