OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Instagram / camerondiaz

Cameron Diaz puhuu ikääntymisestä ja kuuluisuuden paineista

Cameron Diaz kuului vielä hetki sitten Hollywoodin kuuluisimpaan kermaan. Viime aikoina naista ei ole kuitenkaan juuri valokeilassa nähty, vaan hän on keskittynyt rauhalliseen perhe-elämään puolisonsa, Good Charlotte -yhtyeen kitaristin Benji Maddenin ja heidän lapsensa kanssa. Uudessa podcastissa Diaz kuitenkin puhuu avoimesti kuuluisuuden mukanaan tuomista ulkonäköpaineista ja ikääntymisestä RuPaul’s Drag Race -sarjasta tutun Michelle Visagen kanssa.

Näyttelijä toteaa kuuluisuudella olevan “infantilisoiva” vaikutus ihmisiin.

– Sinua kohdellaan kuin lasta. Lasten kohdalla ihmiset ajattelevat: “Hän on niin suloinen. Ehkä jos kohtelen häntä kuin suloista olentoa, hän pysyy sellaisena ikuisesti.” Ihmiset kohtelevat julkkista samalla tavalla.

Valokeilassa naisen ensisijainen rooli on näyttää hyvältä. Silloin epärealistisia kauneusihanteita on vaikea paeta.

– Olen ehdottomasti kaiken sen objektifikaation ja hyväksikäytön uhri, jolle naiset yhteiskunnan suunnalta altistetaan. Olen langennut siihen kaikkiin. On vaikea olla tekemättä niin. On vaikeaa olla tuomitsematta itseään muiden asettamien standardien perusteella, hän kertoo podcastissa.

Arkisempaa elämää

Valokeilasta poistuminen on auttanut Diazia hyväksymään itsensä.

– Nykyään se, miltä minä näytän, on viimeinen asia mielessäni. Joinain päivinä en ehdi ajatella sitä ollenkaan, hän myöntää.

Se on virkistävä muutos verrattuna elämään Hollywoodissa, joilloin hän joutui säännöllisesti viettämään tuntikausia peilin edessä, kun ammattilaiset työstivät hänen meikkiään ja hiuksiaan. Hän myöntää viettäneensä tuon ajan syynäten ulkonäköään yltiökriittisellä silmällä.

– Se on toksista. Mietin, miksi olen niin ilkeä itseäni kohtaan. Kehoni on vahva, se on kykenevä. Miksi moitin sitä, vaikka se on kantanut minut näin kauas.

Diaz tietää liiankin hyvin, miten vaikeaa ankarasta itsekritiikistä on päästää irti. Hänellä on kuitenkin yksi neuvo naisille.

– Lopeta peiliin katsominen ja selfieiden ottaminen.

Ensi syksynä nainen täyttää pyöreitä. Sitä hän odottaa innolla.

– En malta odottaa, että olen 50-vuotias, koska silloin olen taas vähän viisaampi, hän toteaa Visagelle.

Kameran edestä poistumisen myötä hän ei enää pelkää ikääntymisen mukanaan tuomia muutoksia.

– En halua, että kaikessa on kyse siitä, miltä minä näytän.

Diaz sanoo oppineensa ottamaan rennosti ulkonäkönsä suhteen. Itse asiassa, hän myöntää, ettei hän jaksa aina edes pestä kasvojaan.

– En tee kirjaimellisesti mitään. Minulla on miljardeja tuotteita, joita käytän kahdesti kuukaudessa, jos edes sitä… En ole sellaisessa tilanteessa, että jaksaisin käyttää energiaani siihen.

Sen sijaan Diazilla on aivan muita tavoitteita tulevaisuuden suhteen. Hän haluaa keskittyä voimaan hyvin ollakseen paras mahdollinen äiti Raddix-tyttärelleen.

– Haluan olla se äiti, joka tekee jatkuvasti kaikkea. Haluan pysyä elinvoimaisena. En halua hänen tuntevan, että hänen äitinsä on vanha, Diaz päättää.

Lähde: Vogue, Instagram