OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Mitä kaikkea mobiililla voi tehdä vuonna 2030?

Tulevaisuus on jännittävää. Erityisen jännittävää siitä tekee sen, ettemme oikeastaan voi koskaan tarkalleen ennustaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sinänsä se on hieman paradoksaalista, koska mehän itse oikeastaan teemmekin tulevaisuutta, mutta emme siltikään täysin tiedäkään, millainen siitä tulee.

Käydäänkö teillä ystävien tai perheen kesken koskaan keskusteluja siitä, miltä tiettyjen asioiden tulevaisuus näyttää? Esimerkiksi siitä, miltä talot näyttävät tai miten pukeudumme. Meitä kiinnostikin lähteä tutkimaan sitä, miten kännykät, puhelimet, eli kolmannelta nimeltään vielä mobiilit, voisivat näyttää tulevaisuudessa. Tai ehkä enemmänkin sitä, että mitä niillä oikeastaan voi tehdä.

Koko elämä taskussa

Monet ovatkin jo valmiiksi sitä mieltä, että meillä on koko elämämme aina mukana taskussamme kännykän muodossa. Ennustamme kuitenkin, että tulevaisuudessa yhä enemmän elämämme osa-alueista on juuri kännykässä. Ei pelkästään ovien, kuten kodin tai autojen, avaaminen tai ikkunoiden sulkeminen tai esimerkiksi kalenterin muodossa, vaan nimenomaan vielä yhä laajemmin.

Mitä jos mobiililaitteet voivat tulevaisuudessa toimia yhä enemmän terveytemme vartijoina? Nykyisin älykellot voivat mitata jo vaikka mitä, mitä jos ne pystyisivät ennakoimaan ja varoittamaan mahdollisista sairauskohtauksista? Mobiililaite kykenisi seuraamaan erilaisia kehon arvoja, kuten happisaturaatiota. Samoin se voisi osata varoittaa meitä ympärillä olevista vaaroista – liikenteestä, ihmisistä ja luonnonuhista.

Voisiko mobiililaite avata myös ovia, jotka eivät olekaan kytkettynä siihen? Voimme kuvitella voimakentän Star Wars-henkeen, jossa asiat liikkuvat ja kulkevat lähes pelkällä tahdonvoimalla. Yksi hauskimmista netissä liikkuvista meemeistä on myyntikuva uudesta jääkaapista, jossa kerrotaan, kuinka jääkaappi ilmoittaa sinulle puhelimeen, jos ovi on jäänyt auki ja voit käydä sulkemassa sen. Joku ennustikin siihen, että jos jääkaappi voi olla kerran niin fiksu, että ilmoittaa siitä, niin miksi se ei sitten sulje sitä ovea itse.

Mobiilimaksut

Se ei varmasti ole kenellekään epäselvää, että maksaminen on muuttanut muotoaan radikaalisti pelkästään viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Käteinen ei välttämättä olekaan enää kuningas, vaan kaikki muut mahdolliset maksutavat ovat nousseet ylivoimaiseen suosioon. Apple Pay on ollut yksi konkreettinen esimerkki siitä, kuinka voit maksaa lähimaksun avulla mobiililaitteella.

Netissä ostaminen ja nettipelaaminen on myös noussut kokonaan uudelle tasolle. Enää ei tarvitse lähetellä fyysisesti rahaa johonkin ja toivoa, ettei tullut huijatuksi, vaan voi käyttää erilaisia luotettavia mobiilipalveluja siihen. Tämä kehittyy varmasti vielä tulevaisuudessa vieläkin helpommaksi. Tästä huikeana tulevaisuuden esimerkkinä on suomalaisten kehittämä Siru Mobile casino -maksutapa, jolla voi tallettaa nettikasinoille soittamalla palvelunumeroon.

Palvelunumerot eivät varmasti ole katoamassa mihinkään juuri siksi, että ne ovat oikeastaan todella helppoja. Jossain vaiheessa suosituksi nousivat erilaisten automaattien palvelunumerot, mutta ne nousevat varmasti vielä uuteen arvoonsa. Hienoa on myös nähdä, kuinka pankit kehittävät palveluitaan käyttäjäystävällisemmäksi.

Helpompi arki

Sen voimme huomata jo nyt, että alati kehittyvissä mobiililaitteissa keskiössä on usein ihmisen arjen helpottaminen ja kehittäminen. Juuri ne arjen haasteet ovat niitä, jotka ärsyttävät ihmisiä joka päivä. Mahtavaa olisi nähdä myös esimerkiksi liikunta- tai näkörajoitteisten elämän helpottamiseen suunniteltuja, vieläkin parempia ohjelmia. Tasa-arvoisuus paranee vuosi vuodelta yhä enemmän ja tätä kehitystä haluamme jatkossakin nähdä.

Kännykät voivatkin olla tulevaisuudessa se ainoa kortti ja ainoa työväline, mitä tarvitset. Lompakot saattavat jäädä historiaan (paitsi kolikoiden osalta, koska jostain syystä niitä tarvitsee aina) ja odotamme yhä enemmän siirtymistä digitaaliseksi. Kommunikaatio on jo tänään meillä helppoa, mutta ehkä jossain vaiheessa ei tarvitse enää näpytellä nimiä chatiin ja hakea ihmistä, vaan mobiililaite tunnistaa jo ajatuksesta, kenelle haluat kirjoittaa. Ehkä kohta meidän ei tarvitse kirjoittaa itse ollenkaan!