OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Riistasiemen Oy

Mihin puutarhanhoidosta kiinnostuneet suomalaiset ovat koleana keväänä satsanneet? Kesätrendejä ovat värikkyys, rönsyilevyys ja rentous

Moni hakee arkeen piristystä kukista ja kasveista. Koleat kevätsäät ovat kuitenkin kääntäneet suomalaisten katseet ulkoa sisälle. Tokmannin kuluttajadata tältä vuodelta osoittaa, että asiakkaat ovat innostuneet esimerkiksi viherkasveista. Kaupaksi ovat käyneet erityisesti peikonlehdet ja esimerkiksi juorun, rönsyliljan sekä kirjo- ja viirivehkan sisältävät lajitelmat.

Kesän tuloa on odotettu innolla, ja moni kukkia ja kasveja hankkiva pohtii muun muassa luonnon monimuotoisuutta ja omaa hiilijalanjälkeään. Pian alkavan kesän trendejä ovat värikkyys, rönsyilevyys ja rentous, arvelee kukista, kasveista ja mullista Tokmannilla vastaava ostaja Kirsi Ågrén kertoo. Viime aikoina on hankittu erityisesti niittykukkien ja hyötykasvien siemensekoitteita.

– Värikkäät niittykukat ovat luonnonkasveja ja kiinnostavat muun muassa siksi, että ne tarjoavat ravintoa perhosille, mehiläisille ja muille pölyttäjille. Luonto on meille suomalaisille tärkeä, ja niittykukkasekoitteet mielletään helpoksi ja nopeaksi tavaksi osallistua luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen.

Monet hyötykasvit eivät kestä alle nollakelejä ilman huolellista suojausta. Tokmannin kevään kuluttajadata vihjaa, että yöpakkasten pelossa moni päätyi esikasvattamaan hyötykasveja sisätiloissa odottamassa kesäsäiden lämpenemistä.

– Hyötykasvien viljelyn on helppo kokea paitsi mukavaksi ajanvietteeksi, myös yhdeksi keinoksi vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeensä. Tänä keväänä erityisen suosittuja ovat olleet tomaattien, kurkkujen ja chilien siemensekoitukset. Lisäksi perunoiden menekki on ollut suurta, ja perunoita on istutettu ja kasvatettu kasvimaan lisäksi trendikkäästi myös ämpäreissä, Ågrén kertoo.

Ågrénin mukaan nyt halutaan yhdistellä perinteistä ja trendikästä, kukkivaa ja vihreää, kookkaita kasveja ja roikkuvia amppelitaimia, yksivuotisia kasveja ja perennoita laajoiksi ja monimuotoisiksi kokonaisuuksiksi. Samaan kokonaisuuteen voi kuulua esimerkiksi hyötykasveja, tähtisilmiä, hopeaputouksia, liljapuita ja hortensioita, hän kertoo.

Lisäksi viime kesän vihannes-, marja- ja yrttibuumi näyttäisi jatkuvan tänä vuonna.

– Erityisen suosittuja ovat mansikka, minttu, ruohosipuli ja terveellinen pensasmustikka. Kynnys kotitarveviljelyn aloittamiseen on ilahduttavan matalalla, sillä omaa ruokaa voi kasvattaa niin kasvimaalla, lavakauluksissa kuin ruukuissakin, Ågrén kertoo.

Lähde Tokmanni