OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: SOL Palvelut

Siivooja Srisuda Kivinen pelasti miehen metroraiteilta – presidentti Niinistö myönsi urhoollisesta toiminnasta hengenpelastusmitalin

Viime vuonna siivooja Srisuda Kivinen-Burana oli tavallisen tapaansa töissä Helsingin Yliopiston metroasemalla, kun työpäivä sai hurjan käänteen. Hetkeä aiemmin hän oli havainnut asemalla poikkeavasti käyttäytyvän henkilön ja tiedustellut tämän vointia. Hän päätti pitää henkilöä silmällä töitä jatkaessaan. Sitten tapahtui pahin mahdollinen.

– Huomasin, että kyseinen henkilö, jonka kanssa olin juuri hetkeä aiemmin keskustellut hänen olotilastaan, oli hypännyt metroraiteille. Riensin laiturin reunalle ja päässäni pyöri vain ajatus, että hänet
täytyy pelastaa, Oho Tv:n tavoittama Srisuda kertoo.

Oli toimittava nopeasti, sillä seuraavan metron tuloon oli aikaa vain minuutteja.

– Soitin valvomoon ja kävin vetämässä hätäjarrusta, hyppäsin raiteille ja tartuin henkilöä kainaloista. Sain apua muutamalta metroa odottavalta matkustajalta ja saimme viime tingassa henkilön nostettua pois raiteilta, Srisuda kertaa tapahtumien kulkua.

Srisuda myöntää olleensa vaarallisessa tilanteessa peloissaan. Kaikki kuitenkin tapahtui niin nopeasti, ettei epäröinnille ollut aikaa ja adrenaliini otti vallan.

– En kerennyt miettimään omaa turvallisuuttani siinä tilanteessa, toimin vain ohjeiden mukaisesti. Onneksi sain apua, ja metron kuljettaja ehti vetää hätäjarrusta ennen saapumista asemalle.

Kun auttajat olivat saaneet henkilön laiturille turvaan, järjestyksenvalvoja otti ohjat käsiinsä. Srisuda ei tiedä, kuljetettiinko hänen pelastamansa henkilö sairaalahoitoon.

– En tiedä hänen voinnistaan mitään, nainen harmittelee.

Tunnustus presidentiltä

Torstaina 9. kesäkuuta Srisuda seisoi kolmen muun henkilön rinnalla vastaanottamassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön myöntämät hengenpelastusmitalit. Mitali annetaan tunnustukseksi erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta. Mitalit luovutti Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Tommi Laurinen.

– Tuntuu todella upealta, että tällaisen tunnustuksen saa Suomen presidentiltä. Olen todella ylpeä mitalista, Srisuda sanoo Oho Tv:lle.

SOL Palveluilla kahdeksan vuotta siivoojana työskennellyt nainen myöntää tunnustuksen tulleen hänelle täytenä yllätyksenä. Hän ei edes tiennyt, että häntä oli ehdotettu mitalin saajaksi. Srisuda on tunnustuksesta kiitollinen, mutta ennen kaikkea hän on onnellinen siitä, että vaaratilanne sai onnellisen päätöksen.

– Olen tyytyväinen, että tilanne ratkesi hyvin ja pystyin auttamaan.

Vuosittain hengenpelastusmitali myönnetään noin kymmenelle kansalaiselle koko maassa. Vuonna 2022 hengenpelastusmitalilautakunta käsitteli kaikkiaan 94 mitaliesitystä, joista tasavallan presidentti myönsi hengenpelastusmitalin 12 ihmiselle. 9. kesäkuuta Srisuda Kivinen-Buranan lisäksi mitalit myönnettiin Pauli Sillanpäälle, Niko Niemelälle ja Niko Niemiselle.

– Lähimmäisen apu on korvaamaton niin onnettomuustilanteessa kuin sen jälkeenkin. Olette ansainneet hengenpelastusmitalin ja myös yhteiskunnan kiitoksen ja kunnioituksen osoituksen, Laurinen onnitteli mitalin saajia Helsingissä järjestetyssä luovutustilaisuudessa.

Lähteet: SOL Palvelut, STT