OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Tutkimus: yli puolet suomalaisista haluaisi oppia taitavammaksi kotikokiksi – inspiraatiota ruoanlaittoon haetaan nyt erityisesti somesta

Hellan ääressä halutaan kehittyä ja kokeilla uutta, käy ilmi Bimi®-parsakaalin teettämästä suomalaisten kokkaustottumuksia ja -asenteita selvittäneestä tutkimuksesta. Inspiraatiota keittiöön haetaan sosiaalisesta mediasta, ja yli kolmannes (36 %) vastaajista on kokeillut jotakin somessa hitiksi noussutta trendireseptiä.

Suomalaisten kokkaustottumuksia ja -asenteita selvittänyt tutkimus* piirtää kuvan innokkaista kotikokeista, jotka haluavat kehittää ruuanlaittotaitojaan myös arjessa. Tutkimuksen mukaan ruokaelämyksiin ollaan valmiita panostamaan myös kotona ja valtaosa suomalaisista (65 %) kertoo olevansa innokkaita kokeilemaan uusia reseptejä, ruokalajeja ja kokkausmenetelmiä arjessa.

Niin ikään yli puolet vastaajista (56 %) haluaisi olla taitavampia kotikokkeja tai leipojia. Vaikka intoa kokeiluun ja kokkaustaitojen kehittämiseen löytyy, vain vajaa kolmannes (32 %) vastaajista arvioi olevansa keskivertosuomalaista parempi kokki.

Kokemus omasta osaamisesta näyttää vaikuttavan myös innokkuuteen kokeilla uusia reseptejä, ruokalajeja tai kokkausmenetelmiä, sillä peräti 35 prosenttia vastasi omien puutteellisten taitojen olevan este uuden kokeilulle.

“Ruuanlaittotaitojen uupuminen nousi jopa kiireen edelle, kun puhutaan esteistä testata reseptejä tai menetelmiä, ja ajan puutteen esteeksi nimesi 27 prosenttia vastaajista. Ylenpalttisesti aikaa keittiössä ei kuitenkaan arkena vietetä, vaan yli puolet (57 %) vastasi viettävänsä keittiössä aikaa vähemmän kuin tunnin päivässä”, sanoo Bimi® Suomen markkinointijohtaja Caroline Engevi.



Sosiaalinen media innoittaa suomalaisia kotikokkeja 

Eniten inspiraatiota ruuanlaittoon haetaan sosiaalisesta mediasta, kuten Instagramista, Pinterestistä tai TikTokista (26 %), reseptikirjoista (25 %) sekä ystäviltä ja tutuilta (25 %).

Sosiaalisesta mediasta bongataan myös ruokatrendejä, joita sovelletaan omassa keittiössä: yli kolmannes (36 %) vastaajista kertoi viimeisen parin vuoden aikana kokeilleensa jotakin somessa hitiksi noussutta trendireseptiä.

Suomalaisten keittiöissä maistuneissa trendeissä korostuivat aitous, vastuullisuus ja helppous.

Yli kolmannes suomalaisista oli viimeisen parin vuoden aikana valmistanut kotikeittiössään ruokaa omassa kotipuutarhassa tai parvekkeella kasvatetuista kasviksista (35 %), tehnyt villiruokaa, eli valmistanut ruokaa itse luonnosta kerätyistä aineksista, kuten villiyrteistä, marjoista tai sienistä (34 %) ja laittanut kotona tehtyä street foodia (32 %).

“Lähiruoan merkitys on kasvanut Suomessa viime vuosina, ja suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa ja ruuantuotantoa. Myös Bimi® parsakaalia kasvatetaan Suomessa, Pohjois-Savon Kotajärvellä, aina kesäkuusta lokakuuhun”, Engevi kertoo.

Vegereseptejä halutaan kokeilla – kasviksia ei silti syödä riittävästi

Suomalaisille tärkeimpiä ominaisuuksia kasviksissa ovat tuoreus (60 %), maku (58 %) ja kotimaisuus (51 %), tutkimuksesta selviää. Ensimmäinen suoraan kasvisten terveellisyyteen liittyvä ominaisuus löytyi vastausasteikon 7. sijalta: vastaajista 20 prosenttia piti ravintoarvoja yhtenä kasvisten tärkeimpänä ominaisuutena.

Kasviksia siis nautitaan paljolti maku edellä, mikä myös näkyy myös suomalaisten innokkuudessa kokata enemmän kasvisreseptejä. Enemmän vegeruokaa tai aterioita, joiden pääosassa ovat kasvikset, haluasi kokata jopa 45 prosenttia suomalaisista.

Lihankorvikkeena toimivia kasviproteiineja on kokeillut viimeisen parin vuoden aikana lähes puolet (41 %) vastaajista. Liiasta lihansyönnistä suomalaiset eivät pode syyllisyyttä, sillä peräti 58 prosenttia ei kokenut huonoa omatuntoa siitä, että kotona syötäisiin liikaa ruokia, joiden pääraaka-aine on liha.

Vaikka kasviskokkaaminen kiinnostaa, ei suositusten mukainen kasvisten määrä, 500 grammaa, omassa ruokavaliossa täyty. Näin arvioi yli puolet (52 %) vastaajista.

Tutkimukseen vastanneista 29 prosenttia kertoi tuntevansa Bimi®-parsakaalin.

* Bimi®-parsakaalin teettämä tutkimus toteutettiin Bilendi Finlandin verkkopaneelissa 18.5.-24.5.2022. Kyselyyn vastasi 1 000 18–74-vuotiasta suomalaista. Otanta suoritettiin kansallisesti edustavana kyseisessä kohderyhmässä sukupuolen, iän ja alueen mukaan.

Lähde: Miltton Oy