OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

unsplash.com

Uimaan koiran kanssa – varo muun muassa sinilevää

Uiminen on hyvä tapa viilentää koiraa helteellä ja moni koira nauttii uimisesta. Koiraa ei kuitenkaan saa päästää uimaan tai juomaan veteen, jossa on sinilevää, sillä koiralle voi tulla vaarallinen sinilevämyrkytys. Runsas uiminen voi aiheuttaa koiralle myös muita ongelmia, vaikkei sinilevää vedessä olisikaan. Lue Agria Eläinvakuutuksen ohjeet kesän turvallisiin vesileikkeihin.

Koirien sinilevämyrkytys ei onneksi ole kovin yleinen, mutta myrkytys on hengenvaarallinen ja voi johtaa koiran menehtymiseen jopa tunnissa. Ole siis tarkkana, että koira ei ui sinilevävedessä tai juo vettä, jossa on tai epäillään olevan sinilevää. 

Sinilevämyrkytyksen oireet ja ennaltaehkäisy

Sinilevämyrkytyksen oireet näkyvät nopeasti, usein jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Oireiden voimakkuuteen vaikuttavat muun muassa koiran koko, ikä, vedessä olevan sinilevän määrä ja kuinka paljon koira on syönyt ennen myrkytystä. 

Myrkytyksen ensioireita ovat levottomuus, tärinä ja oksentaminen. Jos koiralle tulee kyseisiä oireita rantapäivän aikana tai jälkeen, on koira vietävä eläinlääkäriin välittömästi. Pidemmälle ehtiessään myrkytystila aiheuttaa kramppeja, koira voi alkaa huojua ja menettää tasapainonsa. Myrkytys vaikuttaa maksaan sekä munuaisiin ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan.

Ennen kuin viet koiran uimaan, selvitä missä on lähin koiraystävällinen uimapaikka ja mikä on alueen vesistön sinilevätilanne. Tarjoa koiralle tasaisin väliajoin raikasta vettä ja ota pidemmille kävelyretkille mukaan vesipullo ja juomakuppi. Siten voit ennaltaehkäistä, että koira yrittää janoisena juoda meri- tai järvivettä. Meriveden juominen ei ole koiralle muutenkaan hyväksi, sillä se voi aiheuttaa koiralle vatsavaivoja.

Vesihäntä on yleinen vaiva koirilla, jotka uivat paljon

Vesihäntä on yleinen koiraroduilla, jotka rakastavat uimista, kuten noutajilla ja spanieleilla. Vesihäntä on hännänjuuren hermojen tulehdus. Tulehdus aiheutuu koiran takaosan altistuessa kylmälle, esimerkiksi jos koiran takapää jää kylmäksi uimisen jälkeen tai jos koira ui kylmässä vedessä pitkiä aikoja.

Vesihäntä on koiralle kivulias: koiran häntä ja takapää ovat kosketusarkoja ja koiran voi olla vaikea istuutua alas, ja joidenkin narttujen on tulehduksen vuoksi vaikea virtsata. Häntä roikkuu yleensä velttona alaspäin. Vesihäntä häviää useimmiten itsestään muutamassa päivässä, kun annat koiran levätä ja huolehdit, että koira ja erityisesti takapää pysyvät lämpimänä ja kuivana. Jos koiralla on kovia kipuja, ota yhteyttä eläinlääkäriin. 

Vesihäntä uusiutuu helposti. Ennaltaehkäistäksesi vesihännän uusiutumista, kuivaa koira kunnolla aina pitkän sadelenkin tai uimisen jälkeen. Koiralle voidaan myös hankkia lämmittävä takki tai viltti, joka pitää koiran lämpimänä kylmässä autossa tai uinnin jälkeen. Myöskin liian pitkiä vedessä oloaikoja on syytä välttää, etenkin jos vesi on kylmää. Osa koirista rakastaa uimista niin paljon, että ne eivät tule omaehtoisesti pitämään taukoja vesileikeistä.

Kuivaa koira aina uimisen jälkeen, jotta hop spot ei yllätä

Hot spot eli kostea ja märkivä ihotulehdus on yleinen vaiva tietyillä koirilla – erityisesti pitkäkarvaisilla roduilla. Lievä hot spot voidaan hoitaa kotona, mutta useimmiten koira tulee viedä eläinlääkäriin. Hot spot -ihotulehdus ilmestyy usein hyvin äkillisesti ja on yleisin kesällä, kun vedestä pitävät koirat viettävät vedessä paljon aikaa. 

Hot spotin yleisin oire on, että koira alkaa raapia tai nuolla itseään erityisen paljon. Tulehtunut kohta voi myös olla kosketusarka, jopa kivulias. Turkki tulee leikata tulehtuneelta alueelta ja sen ympäriltä, jotta saadaan selville, kuinka laajalle alueelle tulehdus on levinnyt. Puhdista tulehtunut ihoalue vedellä, taputtele kuivaksi, desinfioi kirvelemättömällä paikallisantiseptilla ja ota yhteyttä eläinlääkäriin. Koira ei saa raapia tai nuolla tulehtunutta ihoaluetta, joten tulehduskohta on hyvä suojata siteellä tai vaikkapa pukemalla tulehdusalueen peittävä vanha T-paita koiran päälle.

Hot spot uusiutuu helposti. Paras lääke välttää ikävä tulehduskierre, on ennaltaehkäisy. Jos koirasi on kova uimaan, huuhtele turkki aina rantapäivien jälkeen, jotta siihen ei jää epäpuhtauksia. Kuivaa koira huolellisesti vesileikkien välillä, sillä jatkuvasti kostea turkki on suurin riskitekijä ihotulehduksille.

Lähde: Agria Eläinvakuutus