Aikuinen koira nukkuu iästä ja aktiivisuustasosta riippuen noin 8-16 tuntia. Pennut tarvitsevat enemmän unta, jopa 18-20 tuntia, sillä muun muassa...
Lemmikki
Kevään tullen nuori kissa saattaa alkaa käyttäytyä tavallisesta poikkeavalla tavalla: se saattaa naukua ja mouruta jatkuvasti, sille voi tulla karvanlähtöä...
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa keskiviikkona 1. maaliskuuta. Lain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19....
Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että koirien pentu- ja nuoruusajan ruokavalio voi vaikuttaa kroonisen suolistosairauden esiintyvyyteen myöhemmällä iällä. Koirien kroonisen...
Vuodenvaihteen rakettien kovat äänet ja värikkäät valot voivat pelottaa monia koiria. On olemassa suuri riski, että rakettien ääniä pelästynyt koira...
Kauniit joulukasvit luovat jouluista tunnelmaa, mutta valitettavasti osa joulun kukista ja kasveista voi aiheuttaa kissalle myrkytyksen oireita, jos kissa esimerkiksi...
Lemmikkieläimet ovat perheenjäseniä. Ja nämä karvaiset kaverimme viettävät kanssamme joulua. Lemmikit ovat osa juhlaa ja myös omaa rakasta lemmikkiä on...
Jokaiselle lemmikin omistajalle koittaa väistämättä hetki, jolloin pitää tehdä päätös lemmikin elämän lopettamisesta. Päätös on vaikea, ja oma luopumisen tuska...
Syksyt ovat pimeämpiä kuin koskaan, sillä ilmastonmuutos vähentää valon määrää syksyisin ja talvisin. Kaamosaika tuo tullessaan erilaisia vaaroja, joihin lemmikinomistajien...
Tänään vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Monille mielenterveysongelmista kärsivälle lemmikki voi olla ainoa lohtua ja valoa elämään tuova asia, muistuttaa Agria Eläinvakuutus....