OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Koulurauhan vuosittaisen teeman valitsevat lapset ja nuoret itse. Kuva: MLL arkisto

Koulurauhateema haastaa löytämään kaikille kaverin

Koulurauha julistetaan Joensuussa 17.8. Lapset ja nuoret ovat valinneet vuoden koulurauhateemaksi kaveritaidot – “Kaikille kaveriksi – Vän med alla”. Aihe on tärkeä. Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyn mukaan yksinäisyyden kokemus oli yleistynyt erityisesti tytöillä. Noin joka neljäs kyselyyn vastannut tyttö tunsi itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti. Pojista yksinäisyyttä koki noin 10 prosenttia.

Vuoden 2022 Koulurauhateemaa ovat valmistelleet Utran, Pielisjoen, Niittylahden, Joensuun steinerkoulun ja jyväskyläläisen Kuokkala svenska skolanin oppilaat. Kaveri-teemalla he haluavat muistuttaa toisten huomioimisesta ja kaikkien mukaan ottamisesta.

– On tärkeää, että saa olla koulussa ystävän kanssa. Oppiminen tuntuisi kurjalta, jos ei olisi ystäviä. Ystävä auttaa ja helpottaa oloa, jos ei tiedä

jotain, nuoret toteavat.

Lasten ja nuorten kaverisuhteiden tukemisessa myös aikuisilla ja yhteisöillä on merkittävä rooli. Oppilaat haluavatkin muistuttaa aikuisia heidän vastuustaan yksinäisyyden ehkäisyssä.

– Jos huomaat, että joku on yksin, älä aina aikuisena usko, että kaikki on hyvin, vaikka nuori niin sanoisikin. Nuoret eivät halua tunnustaa yksinäisyyttään, koska se koetaan vähän nolona. Aikuiset voivat tukea ystävyyssuhteiden solmimisessa. Kaikkien kaveri ei tarvitse olla, mutta olisi hyvä tulla kaikkien kanssa toimeen.

Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhä nostaa esiin toisinaan yksinäisyyden rinnalla kulkevan kiusaamisen. Se heijastuu helposti koko koulun ilmapiiriin.

– Kiusaamattomassa ja syrjintävapaassa yhteisössä on kaikilla turvallinen ja hyvä olo. On tärkeää, että kiusaamisesta uskalletaan kertoa koulussa aikuiselle ja kotona. Vain silloin kiusaamiseen voidaan myös puuttua, sanoo Kelhä.

Koulurauha julistetaan jo 32. kerran. Tänä vuonna julistus tehdään Joensuu Areenalta Joensuusta. Koulurauhan valtakunnallinen julistustapahtuma järjestetään keskiviikkona 17.8. klo 10 – 11. Tapahtumaa voi seurata livestriimin kautta.

Koulurauha-verkkovanhempainilta

Suomen Vanhempainliitto järjestää koulurauha-vanhempainillan torstaina 18.8. kello 18. Illan aiheena on positiivinen pedagogiikka kodin ja koulun yhteistyössä. Zoom-alustalla toteutettavaan iltaan ovat tervetulleita kaikki vanhemmat ja koulujen henkilökuntaan kuuluvat. Ilmoittautumiset 16.8. mennessä Vanhempainliiton Koulurauha-vanhempainilta 18.8.2022 – sivulta.

Tapahtumainfo

Koulurauhan julistustapahtuman pääesiintyjänä on tähtiartisti VIIVI. Tilaisuudessa luetaan työryhmän nuorten kirjoittama koulurauhan julistus. Lisäksi luvassa on tasavallan presidentti Sauli Niinistön videotervehdys, konstaapeli Daniel sekä lasten ja nuorten toteuttamaa ohjelmaa. Tapahtuma alkaa 17. elokuuta 2022 kello 10.00 Joensuu Areenalla (Mehtimäenaukio 2) ja kestää noin tunnin. Tapahtuma striimataan ja sitä seurataan kouluissa eri puolilla maata. Koulurauhan julistustapahtuman nettilähetys on nähtävissä osoitteessa www.koulurauha.fi.