Pukeutumisen perinteiset sukupuolirajat ovat hämärtyneet ja yhä useamman brändin valikoimasta löytyy jo sukupuolineutraaleja unisex-vaatteita. Monet julkkikset, muun muassa Lil Nas X, Harry Styles ja Conan Gray, ovat omalla pukeutumisellaan näyttäneet suuntaa muotimaailmalle. Viime aikoina huippumerkit Givenchysta Gucciin ovat yhdistäneet miesten ja naisten mallistojaan ja jopa naisellisesta tyylistään tunnettu Kim Kardashian on bongattu miesten Balenciagaan pukeutuneena. Aika sukupuolettomille vaatteille on ollut kypsä jo jonkin aikaa, mutta nyt samat edistyksen tuulet puhaltavat myös alusvaatebisneksessä, joka on ollut perinteisesti todella vahvasti sukupuolittunutta.
Seksikkäitä alusvaatteita on yleensä markkinoitu pääasiassa naisille, kun taas mukava peruspuuvilla on ollut miehille melkeinpä ainoa vaihtoehto. Kenttä on kuitenkin hiljalleen muuttunut. Lukuisat tuoreet brändit ovat tuoneet markkinoille alusvaatteita, joita kaikki sukupuolet voivat käyttää. Muotilehti Vogue nostaa esimerkiksi vuonna 2020 syntyneen alusvaatebrändi LEAK NYC:n, jonka valikoima koostuu sukupuolettomista ja huippuseksikkäistä bodyista, stringeistä ja harnesseista. Brändi pyrkii oman kuvauksensa mukaan “dekonstruoimaan maskuliinisen ja feminiinisen ilmaisun binäärisyyttä”. Myös Rihannan Savage x Fentyn viimeisimmissä muotinäytöksissä on näytetty, että seksikkäät ja paljastavat alusvaatteet kuuluvat kaikille. (Merkin verkkosivuilla tuotteet tosin jaetaan edelleen perinteiseen tapaan miesten ja naisten mallistoihin.)
Sukupuolettomuus kuuluu myös arkeen
Myös arkisia perusalusvaatteita on muokattu istumaan paremmin erilaisten vartaloiden ylle. Boy Smells -merkin Unmentionables-mallistoon kuuluu unisex-liivejä ja alushousuja, joista jälkimmäisiin voi valita muotoilun oman vartalotyyppinsä mukaan. TomboyX:n Gender Euphoria -mallisto puolestaan sisältää kompressioliivejä ja tucking-alushousuja kaikille sukupuolille. Lucky Skivviesin bokserit sopivat jokaiselle vartalolle ja Pyramid Seven suunnittelee alusvaatteita kaikille ihmisille, joilla on kuukautiset.
– Missiomme on tarjota sukupuoli-identiteettiä vahvistavia alusvaatteita menstruoiville ihmisille ja antaa samalla ääni aliedustetuille yhteisöille ja laajentaa kuukautisiin liittyvää keskustelua, kuvailee perustaja ja toimitusjohtaja Zipporah Jarmon Voguelle.
Sitä mukaan kun alusvaatteiden suunnittelu ja mainoskatalogien estetiikka muuttuvat huomioimaan kaiken sukupuoliset ja kokoiset ihmiset, unisex-muodin voittokulku voimistuu voimistumistaan. Asiaa edistävien tavoite on yksinkertainen; varmistaa, että jokainen voi pukeutuessaan tuntea olonsa omaksi aidoksi itsekseen, alusvaatteita myöden.
Lähde: Vogue
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä