Suomalaiset jouluperinteet ovat useimmille tuttuja. Mutta miten joulua vietetään muualla maailmassa?
Tiedätkö, miten länsinaapurimme Ruotsi juhlii joulua? Entäs britit tai etelä-Euroopassa vaikka ranskalaiset? Tässä muutama hauska fakta muiden maiden tavoista viettää joulua.
- Aku Ankan joulutervehdys
Ruotsissa vietetään joulua melko lailla samaan tapaan kuin meillä Suomessa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Joulupukki (“Jultomte”) tuo joululahjat jouluaattona ja joulupöydästä löytyy paljon samoja herkkuja kuin meiltäkin. Siinä missä meillä Suomessa lähes joka kodissa katsotaan televisiosta perinteisesti Lumiukko sekä Joulupukin Kuuma Linja, on Ruotsissa aivan oma perinne. Ruotsissa nimittäin vuoden suosituin ohjelma on Aku Ankan joulutervehdys (“Kalle Anka och hans vänner önskar God Jul”) ja sitä kokoonnutaan katsomaan lähes joka kodissa. Ohjelmaa on lähetetty vuodesta 1960 ja perinne pitää edelleen pintansa.
2. Joulusiideri
Toisin kuin meillä Suomessa, vietetään monissa maissa joulua joulupäivänä. Näin on myös Englannissa. Yön aikana joulupukki (“Father Christmas”) on tuonut lahjat joulusukkaan takanreunukselle savupiipun kautta. Lahjat avataan siis joulupäivän aamuna ja iltapäivällä syödään jouluateria. Päivä on täynnä touhua ja vahvasta pub-kulttuuristaan tunnettu kansa piipahtaa monesti lämpimälle joulusiiderille (“mulled cider”) myös kesken joulun tohinoiden. Päivällispöydän kruunaa kalkkuna, jonka kanssa nautitaan paistettuja perunoita ja kasviksia.
3. Jouluhalko ja samppanja
Ranskassa ensimmäiset lahjat jaetaan jo 6.12. ja ne tuo aasilla kulkeva Pyhä Nikolaos. Toki lahjoja jaetaan myös joulupäivänä ja silloin ne tuo joko joulupukki tai Jeesus-lapsi. Jouluyön messu on monessa perheessä perinne ja koteihin rakennetaan useimmiten kaunis seimi. Tärkeä osa joulua on myös ateriointi ja joulupöytä koostuukin monista herkuista. Tarjolla on useimmiten siipikarjaa, kastanjoita sekä tryffeleitä, hyviä viinejä unohtamatta. Jälkiruoaksi nautitaan jouluhalko, joka on takassa poltettavaa halkoa ulkomuodoltaan jäljittelevä jälkiruoka. Se nautitaan tietysti samppanjan kera.
Tämän päivän joulukalenterin viidennessä luukussa joulupukki pohti myös eri maiden perinteitä. Joulukalenteri ilmestyy joka päivä Oholla aattoon asti kello 07.00.
Lähde: Yle
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä