OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Tässä ovat alkavan vuoden suurimmat wellness-trendit

Wellness on ollut pitkään pinnalla ja ala kehittyy jatkuvasti. Ihmisten kiinnostus kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan ei tietenkään ole laantumassa, päin vastoin, myös tuleva vuosi on täynnä uusia wellness-villityksiä. Poosh antoi oman ennusteensa vuoden 2023 suurimmista hyvinvointitrendeistä.

Neurofeedback

Neurofeedback, eli tuttavallisemmin neuropalaute, on kovassa nosteessa. Jo viime vuonna aivojen ja mielen hyvinvointiin panostettiin muun muassa lääkinnällisten sienien ja yrittien avulla. Tänä vuonna wellness-intoilijoiden ja mielenterveyteen panostavien ennustetaan innostuvan kovaa dataa tarjoavista neurofeedback-laitteista.

Tuunatut vedet

Veden juonnin tärkeystä on jankattu kyllästymiseen asti. Tänä vuonna tavallinen vesijohtovesi ei enään hifistelijöille riitä, vaan yhä useampaan kotiin ilmestynee esimerkiksi vettä ionisoivia laitteita.

Päänahan hoito

Viime vuosina on hiljalleen havahduttu siihen tosiasiaan, että hiustenhoidossa kaikki lähtee liikkeelle terveestä hiuspohjasta. Poosh arvelee, että tänä vuonna erilaisten päänahan hoitoon tarkoitettavien tuotteiden myynti vilkastuu entisestään.

Tech Neck -vaivojen hoito

Viettäessämme yhä enemmän aikaa ruutujen ääressä erilaiset niska- ja hartianseudun vaivat yleistyvät. Poosh veikkaakin, että ihmiset alkavat harjoittaa enemmän niskaa, hartioita ja ryhtiä tukevia venytyksiä.

Kehollisuutta painottava terapia

Moni hyötyy perinteisestä keskusteluterapiasta, mutta traumaattiset tapahtumat voivat jättää jälkensä myös kehoon, aiheuttaen somaattisia tuntemuksia. Vuoden 2023 moni tutustuneekin kehollisuutta painottaviin terapiamuototerapiamuotoihin, kuten tanssi- ja EFT-terapiaan.

Raittius

Tipaton tammikuu on jo vanha juttu, mutta tänä vuonna yhä useampi pyrkii Pooshin ennusteen mukaan vähentämään alkoholin kulutustaan pysyvästi.

Meren superfoodit

Markkinoille putkahtelee jatkuvasti uusia, jännän nimisiä superfoodeja. Tänä vuonna valokeilassa ovat erityisesti meren superfoodit, kuten erilaiset levät ja chlorella.

Lääkinnälliset liemet

Luuliemi ei ole suomalaisille mikään uusi juttu, mutta siitä ennustetaan yhtä alkavan vuoden suurimmista trendeistä. Paitsi että luuliemi ja muut lääkinnälliseen käyttöön soveltuvat liemet lämmittävät ihanasti talvipakkasilla, ne ovat luonnollisia ravintoaineiden lähteitä ja niillä on väitetysti lukuisia terveysvaikutuksia.

Selällään nukkuminen

Oikeasta nukkuma-asennosta kiistellään jatkuvasti. Kylkiasennolla on paljon tutkittuja hyötyjä, mutta varsinkin kauneuttaan vaalivat haluavat usein nukkua selällään, sillä se ehkäisee asennoista tehokkaimmin juonteiden syntymistä. Se ei tosin välttämättä sovellu uniapneasta kärsiville.

Lähde: Poosh