OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva: Petri Anttila

Helsingin kiinalaista uuttavuotta juhlitaan Keskuskadulla ja kulttuurikeskuksissa

Kiinalaisen uudenvuoden tapahtuma toteutuu lauantaina 21. tammikuuta Helsingin keskustassa ja kulttuurikeskuksissa eri puolilla kaupunkia. Tiikerin vuosi vaihtuu jäniksen vuodeksi lohikäärme- ja leijonatanssien sekä jäänveistonäytösten myötä.

Kiinalaisessa horoskooppiperinteessä jänis on toivon symboli.

– Jäniksen vuonna 2023 nousee esiin toivon teema. Toivoa varmasti tarvitsevat niin kiinalaiset kuin me kaikki muutkin, joten loikatkaamme uuteen vuoteen optimistisin mielin ja toiveikkain odotuksin, Suomi–Kiina-seuran puheenjohtaja Mikko Puustinen kehottaa.

Kaupunkilaisia alkuvuonna piristävä tapahtuma Helsingin kiinalainen uusivuosi kutsuu nauttimaan päivään kuuluvasta perinteikkäästä ohjelmasta. Keskuskadulla, Kaivokadun ja Aleksanterinkadun välissä, pääsee seuraamaan lohikäärme- ja leijonatansseja sekä jäänveistoa klo 16–19.30. Jänisaiheiset jääveistokset ilahduttavat sääolosuhteista riippuen Keskuskadulla ja Helsingin kaupungin kulttuurikeskusten pihoilla (Caisa Kalliossa, Kanneltalo Kannelmäessä, Maunula-talo Maunulassa, Stoa Itäkeskuksessa ja Vuotalo Vuosaaressa) pidempäänkin.

Juhlapäivän kunniaksi Helsingin kulttuurikeskukset järjestävät myös omaa erityisohjelmaa kuten Maunula-talossa toteutuvan origamityöpajan, Kanneltalon Jäniksen vuosi -elokuvanäytöksen sekä itäaasialaisia ja länsimaisia elementtejä yhdistelevän taiteilijan Oi Ling Ng:n työpajan ja Breath in & Breath out -kuvataidenäyttelyn, joka on koettavissa Caisassa 13.–28.1.

– Kulttuurikeskus Caisassa kiinalainen uusivuosi on aina yksi vuoden merkkipäivistä. Tänä vuonna sitä juhlitaan koko perheen työpajalla, jossa taiteilija Oi-Ling Ng opastaa kiinalaisten horoskooppieläinhahmojen luomisessa mustemaalauksen keinoin, kertoo Caisan kulttuurituottaja Johanna Rissanen.

Helsingin kiinalainen uusivuosi on Helsingin ja Pekingin kaupunkien isännöimä tapahtuma, jota on vietetty Helsingissä vuodesta 2007.

Uudenvuoden juhla on Kiinassa vuoden tärkein tapahtuma. Pekingin juhlatunnelmia jaetaan Helsinki-kanavalla ja tapahtuman verkkosivuilla julkaistavan videotallenteen kautta. Luvassa on muun muassa musiikkiesityksiä, tanssia ja kungfua, joiden lisäksi päästään tutustumaan Pekingin nähtävyyksiin ja uudenvuoden juhlatapoihin kaupungissa asuvien ulkomaalaisten, myös suomalaisen silmin.

Lähde: Helsingin tapahtumasäätiö