Aivosumu on puhututtanut koronan takia viime vuosina paljon. Virus ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen syyllinen silloin, kun ajatuksenjuoksu on kankeaa ja muisti katkeilee. Taustalla voi olla myös stressiä, väsymystä tai jopa niinkin yksinkertainen asia kuin nälkä. Myös hormoneilla voi olla asiaan ja aivosumu onkin varsin yleisesti ilmoitettu oire perimenopausaalisilla naisilla. Harvinaisemmissa tapauksissa myös lääkitys tai tietyt sairaudet voivat aiheuttaa aivosumun kaltaisia oireita.
– Aivosumu on pikemmin oireita kuvaileva sana kuin oikea lääketieteellinen diagnoosi, esteettinen lääkäri ja onkologi Fiona McCarthy muistuttaa Vogue-lehdessä.
Koska aivosumua liittyy moniin erilaisiin vaivoihin, on oireiden taustasyitä hyvä pyrkiä valottamaan. Ensimmäisenä syyniin tulisi laittaa omat elämäntavat.
– Suosittelen arvioimaan, onko elämäntavoissa korjattavaa. Univaje ja stressi ovat merkittäviä aivosumun aiheuttajia, joten niihin puuttuminen voi vaikuttaa oloon merkittävästi, sanoo tohtori McCarthy.
Samoilla linjoilla on tohtori Joel Evans, The Institute of Functional Medicinen lääketieteen johtaja.
– Tunnemme joitakin aivosumun taustalla vaikuttavia mekanismeja. Stressi on yksi suuri syy, samoin kuin koholla oleva verensokeri ja diabetes. Myös inflammaatiolla on merkittävä rooli, hän toteaa lehdessä.
Vogue jakaa viisi asiantuntijoiden suosittelemaa keinoa aivosumun selättämiseen. Mikäli oireet eivät mene ohi kotikonsteilla, on syytä hakeutua lääkärin puheille.
Tasaa verensokeri
Inflammaatiolla on rooli lähes kaikissa kroonisissa sairauksissa ja sen tiedetään voivan aiheuttaa aivosumua. Inflammaatioon puuttuminen onkin keino hoitaa tai parantaa monia erilaisia vaivoja, aivosumu mukaan lukien.
– Kohonnut verensokeri aiheuttaa inflammaatiota ja aivosumua, joten omat arvot kannattaa käydä tarkastuttamassa lääkärillä, Evans kehottaa.
Diabetekseen sekä esidiabetekseen voidaan saada kuriin elämäntapamuutoksilla ja tarvittaessa lääkityksellä. Myös muiden on hyvä pyrkiä välttämään suuria piikkejä verensokerissa. Tämä onnistuu terveellisen ruokavalion avulla, suosimalla matalan glykeemisen indeksin ruokia sekä välttämällä sokerisia, prosessoituja ruokia välttämällä.
Juo vähemmän kahvia
Suomalaiset ovat usein riippuvaisia aamukahvistaan. Kofeiinista ei välttämättä tarvitse luopua kokonaan, mutta liiallinen kahvinjuonti voi pahentaa aivosumua.
– Jos kahvia käytetään jatkuvasti torjumaan väsymystä, sillä voi olla negatiivinen vaikutus unen laatuun, mikä puolestaan pahentaa oireita entisestään. Se on oikea noidankehä, tohtori McCarthy varoittaa.
Rentoudu
Stressi on yksi yleisimmistä aivosumun syistä. Siksi mikä tahansa tapa, joka auttaa mieltä ja kehoa rentoutumaan, voi myös lievittää aivosumua. Esimerkiksi erilaiset hengitysharjoitukset ovat hyvä lisä stressinhallinnan työkalupakkiin. Tärkeintä on kuitenkin tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jos ohjattu hengitysharjoitus tuntuu jäykältä, lämmin kylpy tai laatuaika ystävien kanssa voi ajaa saman asian. Unta tietenkään unohtamatta!
Lähde liikkeelle
Aivot rakastavat liikuntaa. Fyysinen aktiivisuus onkin tehokas keino lisätä aivojen virkeyttä ja parantaa kognitiivisia toimintoja. Säännöllinen liikunta auttaa myös painon ja verensokerin hallinnassa.
– Ylipaino ja rasvakudos itsessään voivat aiheuttaa matala-asteista tulehdusta, joka ajan kanssa johtaa erilaisiin terveysongelmiin, Evans kertoo.
Ei ole väliä millaista liikuntaa harrastat, kunhat saat sykkeen säännöllisesti koholle.
Haasta mieltä
Mieli tarvitsee treeniä aivan samalla tavalla kuin muukin keho. Liikunnan ohella aivot kaipaavatkin älyllistä haastetta. Sumuiset aivot kirkastuvat aktivoimalla. Aivoja kannattaa käyttää mahdollisimman monipuolisesti ja kokeilla erilaisia muistia, keskittymiskykyä ja ongelmanratkasua kehittäviä harrastuksia.
– Ristisanatehtävät, palapelit, sudokut. Ne ovat kaikki hyväksi. Myös lukeminen on erinomainen vaihtoehto, Evans luettelee.
Aivojen aktivoiminen ei kuitenkaan tarkoita, että aina pitäisi istua nenä kirjassa kiinni. Esimerkiksi uusi musiikki- tai tanssiharrastus, tai vaikkapa matkustaminen haastavat aivoja.
Lähde: Vogue
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä