OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Asunmaa toinen Pohjanmaalla – “Ensimmäisenä autona jatketaan Joensuussa”

Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki SM Pohjanmaa Rallissa. Kuva: Henri Vuorinen

Teemu Asunmaa on sijoittunut Ralli SM -sarjan kauden neljännessä osakilpailussa SM Pohjanmaa Rallissa toiseksi. Toinen sija pitää alavutelaiskuljettajan pistejohdossa, kun sarjaa on jäljellä kolme osakilpailua.

Teemu Asunmaa, 36, kartanlukijansa Ville Mannisenmäen, 27, kanssa, ovat sijoittuneet toiseksi Ralli SM -sarjan kesäkauden avauksessa SM Pohjanmaa Rallissa. Asunmaa jatkaa SM-pistekärjessä, kun ajamatta on kolme osakilpailua.

Kilpailu käynnistyi perjantaina kahdella erikoiskokeella. Asunmaa nappasi aikaisen johdon ollen kilpailun kärjessä yötauolle mentäessä 1,4 sekunnin turvin.

Lauantain Asunmaa aloitti kolmanneksi nopeimmalla ajalla parantaen seuraavalle erikoiskokeelle ollen toiseksi nopein. Päivän ainoalla kahteen kertaan ajetulla erikoiskokeella, Naarajoki 1:llä, Asunmaa ajoi pohja-ajan.

-Ei lähtenyt hyvin käyntiin. Irtosoraa on paljon ja sen myötä liukasta.

Lauantain toiselle lenkille lähdettäessä Asunmaa oli toisena vain 1,5 sekunnin erolla kärkeen. Tiukka sekuntikamppailu kaventui heti seuraavalla erikoiskokeella 1,2 sekuntiin. Lopulta tietä aurannut alavutelainen joutui kuitenkin taipumaan 5,8 sekunnin turvin.

-Ihan hyvää suorittamista koko viikonlopun ajan, ei mitään isompia virheitä. Olosuhteisiin nähden hyvä suoritus. Yritettiin, mutta on hankalaa ottaa enempää riskejä, kun soraa on paikka paikoin aika paljon.

Toinen sija pitää Asunmaan SM1-luokan pistejohdossa, kun sarjaa on jäljellä kolme osakilpailua.

-Kiitokset huollolle, yhteistyökumppaneilleni, reitin varrella kannustaneille sekä järjestäjille hienosta reitistä. Ensimmäisenä autona jatketaan Joensuussa.

Ralli SM -sarja jatkuu Joensuussa SM Itärallilla 16.-17.6. Koostelähetys näytetään Yle TV2:lla tulevana sunnuntaina.

Yleiskilpailun tulokset:

1.Lauri Joona52:21,2 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Teemu Asunmaa52:27,0+5,8Skoda Fabia RS Rally2
3.Jari Huttunen52:32,1+10,9Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Juha Salo53:12,4+51,2Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Henri Hokkala55:01,6+2:40,4Ford Fiesta Rally3

Erikoiskoetulokset:

SS1 – Kuusenmäki – 11,34 km

1.Teemu Asunmaa5:47,2 Skoda Fabia RS Rally2
2.Lauri Joona5:47,5+0,3Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Jari Huttunen5:49,3+2,1Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Juha Salo5:49,5+2,3Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Anssi Rytkönen5:59,3+12,1Skoda Fabia Rally2 Evo

SS2 – Länsikylä – 12,84 km

1.Teemu Asunmaa6:33,3 Skoda Fabia RS Rally2
2.Lauri Joona6:34,4+1,1Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Jari Huttunen6:37,0+3,7Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Juha Salo6:37,2+3,9Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Riku Tahko6:47,3+14,0Hyundai i20 N Rally2

SS3 – Palonkylä – 9,54 km

1.Jari Huttunen4:21,6 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Lauri Joona4:22,1+0,5Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Teemu Asunmaa4:25,3+3,7Skoda Fabia RS Rally2
4.Juha Salo4:26,7+5,1Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Anssi Rytkönen4:28,6+7,0Skoda Fabia Rally2 Evo

SS4 – Päkki – 22,49 km

1.Lauri Joona11:03,2 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Teemu Asunmaa11:06,0+2,8Skoda Fabia RS Rally2
3.Jari Huttunen11:11,0+7,8Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Juha Salo11:15,5+12,3Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Riku Tahko11:30,3+27,1Hyundai i20 N Rally2

SS5 – Naarajoki 1 – 14,69 km

1.Teemu Asunmaa6:43,0 Skoda Fabia RS Rally2
2.Lauri Joona6:46,1+3,1Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Jari Huttunen6:46,9+3,9Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Juha Salo6:47,5+4,5Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Riku Tahko6:57,8+14,8Hyundai i20 N Rally2

SS6 – Seinäjoki City – 1,40 km

1.Jari Huttunen1:13,8 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Teemu Asunmaa1:15,2+1,4Skoda Fabia RS Rally2
3.Lauri Joona1:15,5+1,7Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Juha Salo1:16,2+2,4Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Riku Tahko1:16,5+2,7Hyundai i20 N Rally2

SS7 – Ooperi – 19,7 km

1.Jari Huttunen9:53,3 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Lauri Joona9:56,9+3,6Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Teemu Asunmaa9:57,5+4,2Skoda Fabia RS Rally2
4.Juha Salo10:14,2+20,9Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Anssi Rytkönen10:14,5+21,2Skoda Fabia Rally2 Evo

SS8 – Naarajoki 2 – 14,69 km

1.Lauri Joona6:35,5 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Jari Huttunen6:39,2+3,7Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Teemu Asunmaa6:39,5+4,0Skoda Fabia RS Rally2
4.Juha Salo6:45,6+10,1Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Riku Tahko6:52,6+17,1Hyundai i20 N Rally2