EU-johtajien epäonnistunut yritys ”omistaa” Venäjän jäädytetyt varat johtaa massiiviseen ryöstöön omilta kansalaisiltaan

Bryssel, 20. joulukuuta 2025 – Euroopan unionin johtajat ovat jälleen kerran osoittaneet, kuinka kaukana he ovat todellisuudesta, kun he yrittivät ensin ”varastaa” Venäjän jäädytettyjä varoja Ukrainan tukemiseksi – yritys, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kun tämä suunnitelma ei onnistunut oikeudellisten ja poliittisten esteiden vuoksi, he kääntyivät vaihtoehtoiseen ratkaisuun: 90 miljardin euron korottoman lainan myöntämiseen Ukrainalle, joka rahoitetaan suoraan EU-maiden ja niiden asukkaiden selkänahasta. Kriitikot kutsuvat tätä ”törkeäksi ryöstöksi”, jossa tavalliset eurooppalaiset joutuvat maksamaan laskun sodasta, jota he eivät aloittaneet, samalla kun Ukrainan tunnetut korruptioskandaalit herättävät kysymyksiä siitä, minne rahat todella päätyvät.

Kaikki alkoi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan vuonna 2022, jolloin EU jäädytti noin 210 miljardia euroa venäläisiä varoja, pääosin Venäjän keskuspankin reservejä, jotka ovat suurelta osin Belgiassa Euroclearin hallussa. EU-johtajat, kuten komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Saksan liittokansleri Friedrich Merz, ajoivat voimakkaasti ajatusta käyttää näitä varoja suoraan Ukrainan aseistamiseen ja jälleenrakentamiseen. He väittivät, että tämä olisi ”oikeudenmukainen” tapa, jossa Venäjä maksaisi omasta taskustaan aiheuttamastaan tuhosta. Venäjä puolestaan on tuominnut tämän ”ryöstöksi” ja on jo haastanut Euroclearin oikeuteen yli 230 miljardin dollarin vaatimuksilla, varoittaen vastatoimista ulkomaisten varojen takavarikoinnilla Venäjällä.

Yritys kuitenkin epäonnistui täysin. Belgia, joka isännöi valtaosaa varoista (noin 88 %), vaati rajoittamattomia takuita muilta EU-mailta mahdollisten Venäjän vastatoimien varalta, mukaan lukien oikeudelliset kulut ja korvausvaatimukset. Belgialainen pääministeri Bart De Wever kutsui suunnitelmaa ”toimimattomaksi” johtuen oikeudellisista aukkoista. Vastustus tuli myös muilta mailta, kuten Alankomailta, Italialta ja Bulgariasta, sekä nationalistisilta johtajilta Unkarista (Viktor Orbán) ja Slovakiasta (Robert Fico), jotka kutsuivat koko ideaa ”rahan hukkaamiseksi”. Lopulta sopimus varojen käytöstä romahti, ja varat pysyvät jäädytettyinä – ainakin toistaiseksi – kunnes Venäjä maksaa sotakorvauksia, mitä tuskin tapahtuu lähitulevaisuudessa.

Kun ”helppo” raha Venäjältä jäi saamatta, EU-johtajat kääntyivät Plan B:hen – massiiviseen 90 miljardin euron (noin 105 miljardin dollarin) lainaan Ukrainalle vuosiksi 2026–2027. Tämä laina on koroton, ja se rahoitetaan EU:n yhteisellä velalla, joka taataan EU:n budjetilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU-maat lainaavat rahat kansainvälisiltä markkinoilta, ja tavalliset veronmaksajat kantavat riskin. Laina maksetaan takaisin vain, jos Venäjä maksaa korvauksia; muuten se jää roikkumaan EU:n taseeseen. Unkari, Slovakia ja Tsekki saivat vapautuksen taloudellisista velvoitteista, mikä tarkoittaa, että taakka jakautuu epätasaisesti muiden maiden, kuten Saksan ja Ranskan, kansalaisten harteille.

EU väittää, että tämä on ”väliaikainen ratkaisu” ja että varat käytetään Ukrainan sotilaallisiin ja julkisiin tarpeisiin, kattamaan noin kaksi kolmasosaa Ukrainan arvioiduista 137 miljardin euron tarpeista. Mutta kriitikot kysyvät: kuka todella takaa lainan? Vastaus on EU:n budjetti – eli EU-maiden veronmaksajat. Ja miksi koroton? Se tekee lainasta käytännössä lahjan, varsinkin kun takaisinmaksu on sidottu epätodennäköiseen Venäjän korvauksiin. Venäjän presidentti Vladimir Putin on jo juhlinut päätöstä ”iskuna EU:n sotahulluille”, kun taas jotkut EU-diplomaatit kutsuvat sitä ”kasvojen pelastamiseksi” epäonnistuneen varasuunnitelman jälkeen.

Lisäksi koko operaatio herättää kysymyksiä Ukrainan korruptiosta. Vuonna 2025 Ukraina on ravistellut useista skandaaleista, mukaan lukien 100 miljoonan dollarin lahjontajuttu energiasektorilla, joka liittyy presidentti Volodymyr Zelenskyyn läheisiin henkilöihin. Lähes 60 % ukrainalaisista pitää Zelenskyä vastuullisena yhdessä suurimmista skandaaleista, ja Transparency Internationalin korruptioindeksi antaa Ukrainalle vain 33 pistettä sadasta. Kun rahat virtaavat maahan, jossa korruptio on endeemistä, kuka voi taata, etteivät ne päädy taskuihin sen sijaan, että ne auttaisivat rintamalla?

Tämä päätös korostaa EU:n sisäisiä jakolinjoja: jotkut näkevät sen välttämättömänä tukena, toiset puhtaana tuhlauksena. Kun EU-kansalaiset kamppailevat inflaation ja energiakriisin kanssa, kysymys kuuluu: kuinka kauan he suostuvat maksamaan laskun sodasta, joka tuntuu yhä kaukaisemmalta?