OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Päivi Lartama

PÄIVI LARTAMA

Valmistuin ammattikorkeakoulusta vaatetusmuotoilijaksi 29- vuotiaana. Ala oli kiinnostanut minua, mutta valmistuttuani ymmärsin, että sitä ei arvostettu. Koin myös valtavaa turhautuneisuutta hukkaan menneistä vuosista. Tuohon astisen elämäni vaikeat ja mutkikkaat polut, joihin oli sisältynyt paljon väkivaltaa, katkeruutta, paniikkihäiriöitä, pahaa oloa ja vihaa, jatkuivat.

Kohtalo kuitenkin johdatti minut verhoilualalle. Kymmenen vuoden yrittäjyyden jälkeen, palo verhoilutyöhön hiipui. Jokin suuri luovuuden tarve valtasi sisimpäni. Halusin muutosta, halusin toteuttaa itseäni, en muiden toiveita, minulla oli sanottavaa. Elämäni näkyvät ja sisäiset arvet alkoivat eheytyä ja vaikeudet alkoivat väistyä rakkauden myötä. Epävarmasta ja kolhiintuneesta ihmisestä kuoriutui vihdoinkin elämäiloinen ja pää ideoita täynnä oleva itsevarma, eloisa nainen. Löysin luovuuteni ja merkityksen muotialaan monen vuoden hakemisen jälkeen ja näin syntyi vuonna 2018 PL PÄIVI LARTAMA Collection, suojattu tuotemerkki.

PÄIVI LARTAMA COLLECTION

Malliston kankaiden printit ovat saaneet inspiraation ihmismielestä: viha, armottomuus, epätoivo, pelko, rohkeus, ilo, elossa. Inspired by mentalhealth.

Mallistot henkivät pohjoismaista estetiikkaa, selkeää ja yksinkertaista. Suomalainen kaunis melankolia versus hilpeys ja voimaantuminen. Niissä ovat elämän sävyt: kovuus, mutta myös kaunis ja iloinen mieli sekä rehellinen suomalainen muotoilu.

Päivi Lartama Collectionin asut ovat helposti yhdisteltävissä erilaisiksi kokonaisuuksiksi.

Ekomuoti on otettu huomioon materiaalivalinnoissa ja vaatteet tuotetaan pienissä erissä, jotta uutta tekstiilijätettä ei synny.