Rallicrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajettiin lauantaina paahtavan kuumissa olosuhteissa Botniaringillä, Jurvassa. SRC-luokan hallitseva Suomen mestari Henri Haapamäki ei tälläkään kertaa jättänyt muille mitään mahdollisuuksia, vaan sastamalalainen jyräsi kauden kolmanteen voittoonsa maksimipistein.
Osuvasti Henri Haapamäki kellotti perjantain vapaissa harjoituksissa kolme nopeinta kierrosaikaa ikään kuin enteillen lauantaita ja kauden kolmatta osakilpailuvoittoa. Haapamäen voitot tänä vuonna ovat kaikki tulleet niinsanotun täydellisen suorituksen, 30 pisteen kaavan mukaan, eli kuljettaja on ollut ykkönen alkuerissä, ajanut voittoon omassa semifinaalilähdössä ja siihen päälle vielä kirjauttanut finaalin voiton.
– Legendaarinen hattutemppu! 90 pistettä taulussa, niin ei tässä voi olla muuta kuin tyytyväinen, Haapamäki kommentoi tuoreeltaan Botniaringin kilpailupäivän jälkeen.
Haapamäki on ollut tänä vuonna SRC-luokassa täysin omaa luokkaansa ja kun mukaan lasketaan viime kauden kaksi viimeistä osakilpailua, on sastamalalaisen voittoputki SM-sarjassa nyt jo viiden osakilpailun mittainen. Näistä viidestä osakilpailusta Haapamäki on kirjauttanut 150 jaossa olleesta pisteestä nimiinsä peräti 147.
– Ennen kauden alkua testeissä minulla oli sellainen hämmentynyt olo, että riittääkö tämä, kun tuntuu liian helpolta ja kaikki toimii liian hyvin. Nyt se on olo on vahvistunut. Niin kuin tänäänkin, lähtö ratkaisi tosi paljon ja kärkeen piti päästä. Sen jälkeen kun katsoi kierrosaikoja, niin en tehnyt mielestäni mitään erikoissuorituksia ja silti tulos oli tuollaista. Hämmentynyt olo ja sanon tämän hyvällä ja nöyrästi, Haapamäki korosti.
Siinä missä parilla edellisellä kaudella Haapamäen murheina mestaruusjahdissa ovat olleet muun muassa rengasrikot, niin tänä vuonna oranssi BMW on taittunut kilpailulähdöissä startista maaliin ilman suurempia ongelmia. Vaikka rengasrikkojen osalta tykätäänkin autourheilussa usein puhua huonosta tuurista, niin Haapamäki myös nostaa esiin kokemuksen arvon etenkin rallicrossin kaltaisessa nopeatempoisessa lajissa.
– Kyllä se minullakin alkaa näkymään kokemus tästä lajista. Pystyn nyt ajamisen keskellä arvioimaan tilannetta, osaan säästää renkaita ja ajaa kivikkoiset paikat vähän järkevämmin. Ettei se ole ihan vaan sitä, että mennään meikäläisen moton mukaan “all in”, eli koko ajan vedetään täyttä tuhatta, Haapamäki naurahti.
Menestyäkseen kovatasoisessa SM-sarjassa kuljettaja tarvitsee ilman muuta taustalleen hyvän tiimin.
– Meidän kymmenhenkisessä tiimissä on asiat jaettu pieniin osiin, kaikilla on oma hommansa ja kaikki hoitaa sen oman ruutunsa sataprosenttisesti. Oli se sitten jarrujen ilmaus, kameroiden päälle laittaminen tai ruokahuolto, niin jokainen hoitaa oman hommansa ja muiden ei tarvitse stressata siitä. Tiimi koostuu niin luotettavasta väestä, että kun joku on luvannut, että renkaat on momentissa ja niissä on oikeat ilmanpaineet, niin se on myös silloin niin, Haapamäki kehuu.
SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Kouvolassa Rallycross Festival -tapahtuman puitteissa 24.-25. elokuuta. Vajaa vuosi sitten Haapamäki juhli uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta juuri Kouvolassa ja silloin kyseessä oli kauden viimeinen osakilpailu, kun nyt Kouvolassa jaetaan kauden toiseksi viimeiset SM-pisteet. Haapamäen pistejohto on ennen Kouvolaa 25 pistettä ja jos se on Kouvolan jälkeen 30 pistettä tai enemmän, varmistaa Haapamäki mestaruuden jo ennen Honkajoen päätösosakilpailua.
– Kyllä sitä pistetilannetta tuossa hieman laskeskeltiin, että ei se mahdotonta ole. Ja eihän sitä passaa kieltää, että jos on kolme tuollaista kilpailua ajanut, niin se olisi itsensä pettämistä jos sanoisi, että se on mahdotonta. Kyllä se on ihan täysin mahdollista, että juhlitaan mestaruutta Kouvolan yössä tänäkin vuonna, Haapamäki myönsi.
Vaikka lähtötilanne onkin Haapamäen kannalta erinomainen, niin jalat pysyvät edelleen kuitenkin täysin maassa tässä kohtaa ja ajopuvun ylimmätkin napit tiukasti kiinni.
– Erittäin nöyrästi jokaiseen lähtöön keskittyminen niin kuin se olisi päivän viimeinen. Se on ollut minun teemani tänä vuonna. Mitään ajatuksia ei päästetä pään sisälle. Moni kävi Jurvassakin ennen finaalia huutelemassa, että “sehän on selvä peli, helppo homma”. Mitään tuollaista en kuuntele. Jokainen lähtö, on se sitten alkuerä tai finaali, niin teen aina sataprosenttisen suorituksen ja lähdön jälkeen sitten katsotaan mihin se riitti, Haapamäki muistuttaa.
Jos on SM-sarjan osalta edessä kolmen viikon mittainen kilpailutauko, niin taukoa viettää kuljettajakin kaikesta siviilielämän velvotteista ja oikein kirjaimellisesti.
– Kolme viikkoa olisi kesälomaa tässä jäljellä. Nyt ajellaan kartingia, kalastellaan ja pistetään auto kuntoon. Meillä on taulukoituna Kouvolasta useammat testikerrat, niin siitä päästään hyvin alkuun, että mitä on viimeksi ajettu, Haapamäki päätti.
SRC-luokan finaali Botniaringillä
1) Henri Haapamäki (BMW) 4.02,438
2) Jussi Klemola (Ford) + 2,010
3) Christian Jensen (Ford) + 5,894
4) Sami Nikunen (Ford) + 6,258
5) Dennis Häggblom (Ford) + 9,530
6) Tomi Koirikivi (Volvo) + 29,527
Pistetilanne 3/5 osakilpailua
1) Henri Haapamäki (SAU) 90
2) Jussi Klemola (VetUA) 65
3) Joni-Pekka Rajala (NoorUA/MK) 62
4) Christian Jensen (SiAk) 60
5) Olli Lahti (NokUA) 49
6) Toni Niemi (ValUA) 47
Teksti: Jari Hotti, Henri Haapamäen tiedotus
Valokuvat: Toni Ollikainen / Tonigraphs
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä