Suomalaisen musiikin parissa vuosikaudet työskennellyt Tommi Tähtivirta
julkaisee esikoisalbuminsa Satua vai totta. Albumi on miehen
pitkäaikaisen toiveen täyttymys, jonka vuoksi on vuodatettu niin verta
kuin kyyneleitä.
– Kun on lapsesta asti kiusattu, painettu maahan ja haukuttu, ettei
koskaan tule mitään, niin nyt olen saanut jollain tavoin todistettua
itselleni, että nuo haukkumiset eivät ole pitäneet paikkaansa,
Tähtivirta kertoi tuntemuksistaan.
Oman levyn saaminen hyppysiin ja pitkäaikaisen unelman täyttyminen sai
upeaäänisen tunteiden tulkin herkistymään.
– Oman levyn julkaisu on ollut haaveena pitkään ja tämän levyn eteenon
tehty mieletön määrä työtä. Unelman toteutuminen merkitsee todella
paljon, luultavasti en vielä itsekään ymmärrä, että kuinka paljon,
Tähtivirta fiilisteli.
Nyt Tommi Tähtivirta julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa, mutta hänen
singlensä ovat soineet pitkin Suomea sekä radiotaajuuksilla aina
aurinkorannikoilla saakka. Ensimmäinen kappale, joka nousi listoille,
oli Olkoon niin.
– Kun “Olkoon niin” biisi nousi ensimmäisenä kappaleena Finnradio.FM
-kanavan listalle, oli tunne sanoin kuvaamaton. Kun biisi valittiin
vuoden 2018 toiseksi parhaaksi uudeksi tulokkaaksi, niin myönnän että
silmäkulma kostui, Tähtivirta paljasti.
Vaikka listasijoitukset eivät olekaan se tärkein mittari, niin ne
Tommi Tähtivirta
kuitenkin kertovat sen, että kappaleet ovat soineet radioissa. Ihmiset
ovat kuunnelleet niitä ja pitäneet kuulemastaan.
Tähtivirran ensimmäinen englanninkielinen kappale Clever you on ollut
Spotify- palvelussa miehen striimatuin kappale ja ollut myös
Finnradio.FM:n listaykkösenä useamman viikon ajan.
Musiikki on antanut kaltoin kohdellulle miehelle turvapaikan, ja
auttanut löytämään sen itseluottamuksen, joka kiusaamisen johdosta on
ollut kateissa.
– Tämä kaikki on auttanut karistamaan mielestäni niitä kiusaamisen
traumoja, joita vastaan olen tapellut lapsuudesta alkaen. Uskallan
vihdoinkin nousta lavalle ja olla ylpeä itsestäni sekä siitä mitä
kaikkea olen saanut aikaiseksi. En olisi kyennyt tähän yksin, en ilman
taustajoukkoja, joille olen ikuisesti kiitollinen, Tähtivirta kiitteli.
Teksti: Joni Hildén
Kuva: Netta Malm
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä