Pihlajalinna julkisti 15.8.2019 tiedon yhteistoimintaneuvotteluiden päättymisestä. Yhteistoimintaneuvottelut olivat osa konsernin käynnistämää tehostamisohjelmaa, jonka avulla saavutettavat kustannussäästöt ovat vuositasolla noin 17 miljoonaa euroa.
Tehostamisohjelman ja yhteistoimintaneuvotteluiden täytäntöönpanon tarkemmat vaikutukset ovat seuraavat:
Henkilöstökulujen osuus vuosittaisista kustannussäästöistä on yhteensä noin 11 miljoonaa euroa, josta johto-, päällikkö- sekä tuki- ja hallintotehtävien vähennysten osuus on noin 7 miljoonaa euroa. Henkilöstökulujen säästö johtotehtävien osalta pitää sisällään johdon palkkojen 5 %:n leikkauksen. Palkitsemisperusteiden ja henkilöstöetujen yhdenmukaistamisella arvioidaan syntyvän noin 1,6 miljoonan euron kustannussäästö.
Tehostamistoimenpiteiden seurauksena vähenee noin 180 työtehtävää. Pääosa vähennyksistä toteutetaan irtisanomisilla. Vähennykset kohdistuvat pääasiassa johto-, päällikkö-, hallinto- ja tukitehtäviin, yhteensä yli 100 työtehtävää. Loput työtehtävistä päättyvät, koska yksiköitä ja toimintoja yhdistetään.
Alueellisesti yhteensä noin 180 työtehtävän vähennys kohdistuu Pihlajalinnan liiketoiminta-alueille arvion mukaan seuraavasti:
- Etelä-Suomi (Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala) noin 65
- Väli-Suomi (Pirkanmaa, Satakunta, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo) noin 48
- Pohjanmaa (Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa) noin 7
- Pohjois-Suomi (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) noin 15
- Muut konsernin työtehtävät 45
Tehostamisohjelman toteuttamisella arvioidaan saavutettavan lisäksi suoria kustannussäästöjä toimitilakuluista noin 3 miljoonaa euroa sekä muusta tehostamisesta ja kustannussäästöistä noin 3 miljoonaa euroa.
Pihlajalinna ei julkaise tietoja liiketoiminta-alueita pienemmistä alueista eikä toimipisteistä.
Teksti: Pihlajanlinnan tiedote
Jatka lukemista
Eihän vakava nollapäivähaavoittuvuus jäänyt sinulta huomaamatta?
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan