OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Rosa Liksomin Everstinna tuo näyttämölle elämän ja historian rajuuden ja armollisuuden

Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön syyskautta jatkaa Rosa Liksomin suosittuun romaaniin (2017) pohjautuva uutuusnäytelmä Everstinna. Suomen lähihistoriaa luotaava, Susanna Airaksisen dramatisoima ja ohjaama ja Heidi Heralan tulkitsema Everstinna saa kantaesityksensä 2. lokakuuta.

Raivokas ja rikaskielinen Everstinna kertoo paraateja ja univormuja ihailevan nuoren tytön kasvusta itsenäiseksi, aikuiseksi ja kirjailijaksi Lapin erämaissa. Päähenkilö everstinnan kehyksenä ja inspiraationa kirjailija Rosa Liksom on käyttänyt lappilaisista aiheistaan tunnetun kirjailija Annikki Kariniemen elämää. Esitys kuvaa samalla nuoren, itsenäistyneen valtion kulkua läpi sotien, elämää Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä, erityisesti Suomen suhdetta Saksaan.

Everstinnan tapa tarkastella historiaa on viiltävän tarkka. Äärioikeisto on jälleen nousussa koko Euroopassa. Kuinka helppoa onkaan kenelle tahansa lähteä etsimään vastauksia jostakin isosta ja voimakkaasta liikehdinnästä. Kuinka äkkiä julmuudesta tulee arkipäiväistä. Tämän teoksen tuominen näyttämölle on puhumista asioista ääneen”, sanoo ohjaaja ja dramatisoija Susanna Airaksinen.

”Everstinnan elämä on täynnä ristiriitaisuuksia ja sen kaltaista tarinaa, että täytyyhän sen päästä ulos – jaettavaksi katsojille! Kyse on selviytymistarinasta, siitä miten luonto antaa ihmiselle voimaa ja miten ainoa tapa selviytyä, on kohdata kipeätkin asiat, vain se antaa armon. Näyttämöllä on nainen, joka voi puhua Neuvostoliitosta ja ”Vyyreristä”, kirjoittaa eräkirjoja, nauttia omasta seksuaalisuudestaan ja rakastua itseään huomattavasti nuorempaan mieheen. Toisaalta hän saa myös kärsiä hirvittävästä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Lähihistoriasta on tehty paljon näytelmiä, ja mielessäni olen toivonut, että aihetta lähestyttäisiin eri näkökulmasta, esim. vaimon tai lapsen näkökulmasta, ja sitten ilmestyi Everstinna ja siinähän se oli!”, sanoo näyttelijä Heidi Herala.

Lapin luonnosta ammentavan lavastuksen ja moneksi muuttuvat puvut on suunnitellut Vilma Mattila, ja esityksen rikkaan äänimaailman on säveltänyt ja suunnitellut Johanna Puuperä. Valosuunnittelija on Vesa Elillä ja naamioinnin on suunnitellut Aino Hyttinen. Heidi Heralan lisäksi esityksessä kuullaan ääninä Santeri Kinnusta ja Rauno Ahosta.

Ikäsuositus 16-vuotiaasta alkaen.

Everstinna-ensi-ilta 2.10.2019 klo 19 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5)
Liput: 16 € – 34 € (sis. pm)